Kunnon sekoilua: Butterfly-hitistä tunnetun rap rock -yhtyeen laulaja jätti keikan väliin ja ajautui nyrkkitappeluun bänditoverin kanssa

Meno Crazy Townissa on todellakin hullua.
25.4.2023 14:25

Vuonna 1995 perustettu rap rock -ryhmä Crazy Town nousi suureen suosioon Red Hot Chili Peppers -sampleen nojaavalla Butterfly-singlellä, jonka siivittämänä bändin vuonna 1999 julkaistu The Gift Of Game myi yksin Yhdysvalloissa yli 1,6 miljoonaa kopiota. Kauas on kuitenkin tultu noista kunnian päivistä, sillä yhtyeen ja eritoten nokkamies Seth Binzerin alias Shifty Shellshockin toiminta näyttää viimeisten raporttien olevan tällä hetkellä yhtä (arvatenkin päihteiden ruokkimaa) sekoilua ja kaaosta.

Rankan päihdetaustan omaava, muun muassa Celebrity Rehab– ja Sober House -sarjoissa mukana ollut Binzer on raporttien mukaan ottanut tänä vuonna toistuvasti yhteen keikkapaikkojen henkilökunnan kanssa ja muun muassa potkinut monitoreja lavalta alas. Kuukausi sitten Youtubeen ilmaantui puolestaan tunnetun soitinliikkeen video, jolla Binzer känisee ja rähisee tämän edellä mainitun hittibiisin läpi rimaa hipoen.

Nyt The PRP uutisoi bändin ainoan alkuperäisjäsenen Binzerin jättäneen viime sunnuntaisen (23.4.) keikan kokonaan väliin, minkä johdosta yhtyeen toinen laulaja Bobby Reeves joutui hoitamaan kahden laulajan tontit yksinään. Homma eskaloitui lopulta siihen pisteeseen, että Binzer ja Reeves ajautuivat keikan jälkeen bäkkärialueella kunnon nyrkkitappeluun. Nujakasta kuvatulla, sittemmin poistetulla/yksityiseksi muutetulla videolla kaksikko ilmeisesti kiistelee keikkapalkkioista: Binzer väittää Reevesin ”ryöstäneen” hänet, minkä Reeves jyrkästi kieltää. TikTokista löytyy puolestaan videokuvaa, jossa mustan, turvonneen silmän saanut Reeves keskustelee tulisesti Binzerin kanssa.

Että sellaista meininkiä. Toivottavasti Binzer tajuaa hakea ja saa apua ongelmiinsa ennen kuin on liian myöhäistä.

Lisää luettavaa