Uransa aikana muun muassa Meat Loafin, Motörheadin, Kissin, Paul Stanleyn, Michael Boltonin, W.A.S.P.-yhtyeen, Alice Cooperin ja Roger Daltreyn kanssa tekemisissä ollut kitaristi Bob Kulick menehtyi toukokuun lopussa. Myglobalmind haastatteli Kulickin kanssa superbändi Blackthornessa vaikuttanutta laulaja Graham Bonnetia, joka muun muassa kertoi viimeiseksi jääneestä puhelustaan kitaristin kanssa.
”Näin hänet viimeksi kun soitimme Las Vegasissa vuonna 2018 ja sitä ennen en ollut nähnyt häntä melkein 30 vuoteen. Puhuimme kuitenkin hiljattain puhelimessa ja kuulin, että jokin on nyt vialla. Hän ajoi keskustelun todella kummalliseen suuntaan enkä tiedä, miksi hän teki niin. Se oli osittain melkein siansaksaa eikä siinä ollut mitään järkeä. Hän kuulosti vihaiselta, mutta yksinäiseltä”, Bonnet muistelee.
”Muistan ajatelleeni puhelun aikana, että langan päässä ei ole se sama tyyppi, jonka minä muistan. Sain sellaisen käsityksen, että hän tuntui masentuneelta. Jos hänen kuolemansa oli vahinko, en yllättyisi. Toivon, ettei siinä käynyt kuten pelkään – että hän riisti oman henkensä”
Kulickin kuolinsyytä ei ole tätä kirjoittaessa vielä vahvistettu tai kerrottu julkisuuteen.
”Hän oli todella mahtava muusikko. Vaikka meillä olikin erimielisyytemme, arvostin hänen lahjakkuuttaan. Kun soitimme Vegasissa, hän oli mahtava, aivan uskomaton”, Bonnet toteaa ja muistelee, millaista oli työskennellä Kulickin kanssa Blackthornen Afterlife-albumilla (1993).
”Bob paiski armottomasti töitä. Hän halusi minun laulavan joillain biiseillä kuin AC/DC:n kaveri, mutta minä en ole se tyyppi, olen Graham Rainbow’sta ja Alcatrazzista. Sanoin hänelle, että jos haluat AC/DC:n tyypin, niin soita sitten hänelle! Mutta yritin parhaani mukaan tehdä kuten hän halusi. Bob oli perfektionisti, mutta samaan aikaan myös ihan hullu.”
Kulickin ja Bonnetin viimeiseksi yhteistyöksi jäi vierailu Bonnetin Alcatrazz-yhtyeen tulevalla albumilla. Kulick soittaa heinäkuun lopulla ilmestyvän Born Innocent -albumin kappaleessa I Am The King.