Kissin, Lou Reedin ja W.A.S.P.:n kanssa työskennellyt kitaristi Bob Kulick, 70, on kuollut

The Photo Access / Alamy / AOP

Atlantin takaa kantautuu surullisia uutisia. Veteraanikitaristi Bob Kulick on menehtynyt 70-vuotiaana. Bobin veli Bruce Kulick vahvistaa useiden medialähteiden raportoiman tiedon sosiaalisessa mediassa.

”Sydän murtuneena joudun kertomaan veljeni Bob Kulickin menehtyneen”, Bruce kirjoittaa Facebookissa. ”Hänen rakkauttaan musiikkia kohtaan, ja hänen lahjakkuuttaan muusikkona ja tuottajana on syytä juhlia. Tiedän hänen olevan nyt rauhassa vanhempieni kanssa, soittamassa kitaraansa niin lujaa kuin mahdollista.”

Bob Kulick koe-esiintyi Kissille jo vuonna 1972, mutta tuolloin pesti meni Ace Frehleylle. Myöhemmin Kulick päätyi soittamaan yhtyeen Alive II-, Unmasked-, Killers– ja Creatures of the Night -albumeilla.

Uransa alussa Kulick soitti kitaraa Lou Reedin Coney Island Baby -levyllä, jonka jälkeen hän liittyi Meat Loafin kiertuebändi Neverland Expressiin, jossa musisoi yli vuosikymmenen ajan. Kulick teki sessiomuusikkona yhteistyötä muiden muassa Diana Rossin, Michael Boltonin ja W.A.S.P.:in kanssa, ja toimi tuottajana Motörheadin Grammy-palkitulla Whiplashilla.

I am heartbroken to have to share the news of the passing of my brother Bob Kulick. His love of music, and his talent as…

Posted by Bruce Kulick on Friday, May 29, 2020