Lady plays the blues – kivenkova blues-kitaristi Erja Lyytinen esittelee slide-taitojaan videolla, uusi levy helmikuussa

20.1.2017 14:41

Jos maailmalla joku Nita Strauss esittelee vinguttajan kykyjään runsaasti huomiota saaneella soittovideolla, niin kyllä meillä Suomessakin osataan. Tosin Erja Lyytinen ei luota tuulikoneisiin, leveään haara-asentoon tai muuhun rock-estetiikkaan, vaan hänen alaansa ovat enemmän slide-putki, harras tunnelma ja tyylikäs blues.

Lyytinen julkaisee 3. helmikuuta uuden Stolen Hearts -studiolevyn, ja albumilta on nyt irroitettu ensimmäinen kappale kuunneltavaksi. Tarkasta 24 Angelsin musiikkivideo alempaa.

Albumi äänitettiin osin Helsingin Sonic Pump -studiolla ja osin Lontoossa State of the Ark -studiolla, ja sitä oli mukana tuottamassa muun muassa Rolling Stonesin Sticky Fingers– ja Some Girls -albumien äänittäjätiimissä ollut Chris Kimsey.

“Chris käytti samaa miksauspöytää, jolla hän työsti aikoinaan Rolling Stonesin levyjä. Istahtaessaan pöydän ääreen Chris totesi, että oli kuin olisi tavannut vanhan tyttöystävän monen vuoden jälkeen. Sen jälkeen hän alkoi tehdä taikojaan”, Lyytinen kertoo tiedotteessa.

Albumin masteroinnista puolestaan vastasi Ray Staff, jonka ansioluettelossa on muun muassa David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars -levyn remasterointi vuonna 2012.

Tulevalla albumilla Lyytinen siirtyy tiedotteen mukaan rockimpaan suuntaan kohti Jimi Hendrixiä, Led Zeppeliniä ja Lenny Kravitzia. Nyt julkaistu 24 Angels pysyttelee vielä blues-tunnelmissa.

Lyytinen lähtee levynsä myötä kiertueelle, joka alkaa Espoosta 1. helmikuuta ja päättyy Helsinkiin 28. helmikuuta. Kaikkiaan rundille mahtuu keikkoja 23 paikkakunnalla. Katso kiertueen tarkemmat tiedot täältä.

Lisää luettavaa