Laulaja-lauluntekijä Ane Brun aloittaa Euroopan-kiertueensa Suomesta – Uusi levy tulossa

Liput myynnissä 30.1. lähtien.
29.1.2020 11:23

Norjalaissyntyinen, mutta jo kauan sitten Tukholmaan asettunut laulaja-lauluntekijä Ane Brun valmistautuu parhaillaan vielä nimeämättömän uuden albumin julkaisuun. Kyseessä on Brunin yhdeksäs studioalbumi. Ensimmäinen singlelohkaisu levyltä saadaan helmikuussa.

Brun lähtee uuden levynsä tiimoilta kiertämään Eurooppaa syksyllä ja aloittaa reissunsa Suomesta. Brun konsertoi torstaina 1. lokakuuta Helsingin Savoy-teatterissa. Liput tulevat Ticketmasterissa myyntiin torstaina 30. tammikuuta kello 10. Hinta lipulla on palvelumaksuineen alkaen 34/39/42/46 euroa.

Lisää luettavaa