Laulajaikoni avoimena muistelmissaan: Harkitsi avustettua itsemurhaa munuaisten petettyä – ”Minä en elä koneeseen kytkettynä”

Tina Turnerin aviomies pelasti tilanteen elinsiirrolla.
9.10.2018 10:09

Rock ’n’ rollin kuningatar Tina Turner julkaisee elämäkertakirjansa My Love Story 15. lokakuuta. Daily Mail -lehti on julkaissut pitkän näytepalan muistelmateoksesta, jossa laulajaikoni kertoo vakavasta sairaudestaan ja siitä, miten hänen terveytensä romahti siihen pisteeseen, että hän harkitsi jo avustettua itsemurhaa.

Turner kertoo kaiken saaneen alkunsa vuonna 2013 piakkoin hänen ja hänen nykyisen aviomiehensä Erwin Bachin häiden jälkeen. Turner joutui sairaalaan aivoinfarktin vuoksi ja lääkärit huomasivat laulajan munuaisten toimivan enää 35-prosenttisesti. Turner kertoo tehneensä suuren virheen hylätessään hänelle määrätyt lääkkeet ja turvautuessaan homeopaattiseen hoitoon. Hoidoista tuli hetkellisesti parempi olo, mutta sen seurauksena hänen munuaisensa tuhoutuivat lisää.

”Joulukuuhun 2016 mennessä munuaiseni toimivat enää 20-prosenttisesti ja heikkenivät nopeasti. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: säännöllinen dialyysi tai elinsiirto. Ainoastaan elinsiirto antaisi hyvän mahdollisuuden erää lähes normaalia elämää, mutta mahdollisuudet uuden elimen saantiin olivat lähes olemattomat. Siihen aikaan Sveitsissä oli Euroopan vähiten elintenluovuttajia, mikä tarkoitti, etten 75-vuotiaana ollut kovin korkealla saajien listalla”, Turner kertoo kirjassaan.

”Tohtori Bleisch halusi aloittaa dialyysihoidot. ’Ei ei ei’, sanoin hänelle. ’Minä en elä koneeseen kytkettynä’. En halunnut sellaista elämää, mutta myrkyt alkoivat ottaa vallan ruumiistani. En saanut syötyä. Aloin ajatella kuolemaa. Jos munuaiset pettävät ja on aikani lähteä, hyväksyn sen. Se oli okei. Kun on aika, on aika.”

”Kuolema ei huolettanut, vain se, miten täältä lähden. Yksi Sveitsin eduista on se, että avustettu itsemurha on laillista, potilaan tulee vain antaa tappavaa myrkkyä itse itselleen. On muutamia organisaatioita, jotka auttavat siinä prosessissa, kuten Exit ja Dignitas. Liityin Exitin jäseneksi, ihan vain varmuuden vuoksi.”

Turnerin aviomies kuitenkin riensi apuun ja luovutti tälle oman munuaisensa. Leikkaus suoritettiin huhtikuussa 2017.

”Paras hetki oli se, kun Erwin tuotiin huoneeseeni rullatuolissa. Hän onnistui siinäkin hetkessä näyttämään hyvältä, jopa komealta, kun hän tervehti minua energisesti: ’Hei kulta!’ Se oli tunteikas hetki – olin onnellinen, häkeltynyt ja helpottunut, että olimme selvinneet tästä”, Turner muistelee.

Lisää luettavaa