Elämänmakuisia riimejä Itä-Helsingistä – Ruudolf ja Laulun paikka

1.5.2014 20:09

Soundissa 10/2013 käynnistyneessä Laulun paikka -juttusarjassa käydään paikoissa, joista laulut kertovat. Sarjan kolmannessa osassa laulun paikka löytyi Helsingin Herttoniemestä, jossa räppäri Ruudolf kertoi kappaleesta nimeltä Herttoniemest ikuisuuteen.

Laulu: Ruudolf − Herttoniemest ikuisuuteen

Albumilta: Doupeimmat Jumala seivaa (2004)

Sanat ja sävellys: Rudy Kulmala

Koordinaatit: 60° 11’ 40”, 25° 1’ 52”

Yhdeksän vuotta sitten räppäri Ruudolf, oikealta nimeltään Rudy Kulmala, teki läpimurtonsa Doupeimmat Jumala seivaa -levyn ja hitiksi nousseen BodausAnthemin myötä. Räppärin toiselta studiolevyltä löytyy kappale nimeltä Herttoniemest ikuisuuteen.

− Biisin nimi on lainattu Souls Of Mischiefin kappaleesta ’93 ’til Infinity. Se teema sopi hengellisyyteenkin, Jumala vie ikuisuuteen. En tehnyt Herttoniemest ikuisuuteen -nimistä biisiä mitenkään tietoisesti. Siihen aikaan, ja nykyäänkin, kirjoitan riimejä ja yhdistän ne kokonaisuudeksi.

− Biisi on kasailtu eri pätkistä ja kertosäe toimi kappaleen liimana. Säkeistöt eivät sinänsä kerro suoraan Herttoniemestä, vaan minun elämästäni. Slogani oli hyvä, siitä tuli sitten kertosäe.

”Jos sä joskus saavut Herttoniemen metropoliin / Kuulet miten nakuttaa mun EPS:n metronomi”

Kulmala oli julkaissut aiemmin Ruudolf-nimellä Vaimo-levyn (2003). Räppäri kertoo pohtineensa kappaleen työstämisen aikaan, että miltä uusi Ruudolf mahtaa kuulostaa.

− Olin tullut uskoon. Aiemmat bändijutut olivat aikamoisia kikkelinheilutusjuttuja, ja tuohon aikaan halusin purkaa asioita, joita elämässäni tapahtui. Silloin tuntui vaikealta saada riimejä aikaiseksi. Toisaalta tuntuu, että se oli yhdeksän vuotta sitten helppoa, sillä nyt riimien tekeminen vasta tuntuukin hankalalta. Kaikki jutut on jo käytetty.

− Doupeimmat Jumala seivaa -levyllä panostin riimeihin aiempaa enemmän. Yhtä kappaletta kootessa saattoi mennä jopa kuukausi. Käytin biiseihin enemmän aikaa ja ajatusta.

Herttoniemest ikuisuuteen alkaa Karri Koiran huudoilla, jotka eivät olleet aluksi mukana kappaleessa.

− Ne nauhoitettiin Karrin silloisella koululla, jossa ei olisi saanut nauhoittaa kaupallista materiaalia. Kaveri miksasi biisin ilman tietokoneita, eli ääniaaltoa ei nähty lainkaan kuvana. Kun sitten kuuntelimme miksattua biisiä, huomasimme, että riimit ja biitit eivät olleet kohdallaan. Ääniraidat olivat vinossa. Se vaan meni niin. Biisistä tehtiin onneksi uusi versio myöhemmin.

Rudy Kulmala ei haluaisi muuttaa Herttoniemest ikuisuuteen -kappaleella eikä Doupeimmat Jumala seivaa -levyllä mitään.

− Tuohon aikaan yritin todella sanoa jotain. Se oli musiikillisessa historiassani hienoa aikaa. Kun BodausAnthem soi valtakunnallisessa radiossa, se oli mahtavaa. Sittemminhän YleX lopetti sen soittamisen, koska he eivät kuulemma halunneet ottaa kantaa. Olin tosi fiiliksissä. Nimi Ruudolf alkoi levitä suuren yleisön tietoisuuteen.

− Siitä seurasi myös negatiivisia juttuja. Minua pyydettiin keikalle vaikkapa Pihtiputaan helluntaiseurakuntaan, jossa oli kuultu, että olen uskovainen räppäri. Siellä sitten esitin biisejäni, joissa piereskellään. Jengi oli vähän ihmeissään.

”Mä steppaan pitkin Herttoniemenrannan metropolii / Jahtaan seteleitä sekä pekonii / Mä oon possufani niinku Sepe Susi”

Miten Ruudolf on muuttunut MC:nä Herttoniemest ikuisuuteen -kappaleen jälkeen?

− Sitä on kehittynyt ja taantunut. En enää pysty kirjoittamaan yhtä avoimesti. Tavallaan sitä toivoisi, että osaisi purkaa omaa elämäänsä samalla tavalla kuin silloin. Nyt sitä on muuttunut enemmän laskelmoivaksi. Silloin olin hyvässä paikassa, minun oli tosi helppoa olla se kuka olen. Elämä on tuonut kerroksia siihen päälle.

− Pari vuotta sitten oli hieman hiljaisempaa, mutta viimeiset kolme-neljä vuotta ovat olleet taas suomenkieliselle hiphopille hyvää aikaa. Välillä tuntui, että oli noloa, jos sanoi kuuntelevansa suomiräppiä.

Ruudolfin seuraavalla levyllä on yllättävä teema.

− Melkeinpä jokainen biisi kertoo autostani. Saa nähdä, mitä siitä tulee. On mahdollista, että levy olisi valmis julkaistavaksi hyvissä ajoin ensi keväällä.

(Kuva: Taito Kawata)


Teksti: Visa Högmander
Artikkeli julkaistu alun perin Soundissa 12/2013

Lisää luettavaa