Lemmy Kilmister sai soololevynsä valmiiksi ennen kuolemaansa, paljastaa tuottaja – ”Luulen sen ilmestyvän joskus loppuvuodesta”

30.3.2017 09:24

Legendaarisen Motörheadin vieläkin legendaarisempi keulahahmo Lemmy Kilmister menehtyi 28. joulukuuta 2015. Motörheadin ohessa Lemmyllä oli työn alla myös oma soololevy, jonka lähtölaukaus ammuttiin jo 2003. Nyt näyttää siltä, että projekti ei mennyt Lemmyn mukana hautaan, vaan albumi julkaistaan vielä postuumisti.

Levyn tuottajana toimiva Skew Siskin -yhtyeen Jim Voxx kertoi MetalTalk Radion Steve Göldby Talks Metal -show’ssa levyn olevan viimeistelyä vaille valmis ja kaikkien äänitysten valmistuneen ennen Lemmyn sairastumista. Voxx uskoo levyn ilmestyvän vielä kuluvan vuoden aikana, mutta lisää, ettei julkaisuasia ole hänen käsissään.

– En tiedä koska se julkaistaan, sillä se riippuu Motörheadin manageriportaasta. Lemmyltä jäi niin paljon julkaisematonta materiaalia ja muuta, että kaiken sen selvittämisessä menee oma aikansa. Levyllä ei kuitenkaan ole mikään kiire, joten luulen sen ilmestyvän joskus loppuvuodesta, Voxx pohtii.

Voxx kertoo Lemmyn työskennelleen levyn parissa silloin tällöin vuosien varrella. Aina Euroopan festivaaleja kiertäessään Lemmy piipahti Voxxin studiolla Berliinissä ja työskenteli myös Lontoossa The Damned yhtyeen kanssa. Voxx sanoo Dave Grohlin sekä Reverend Horton Heatin olleen myös mukana projektissa.

– Lemmyn työtavat poikkesivat soolon kohdalla täysin siitä, miten he tekivät levyjä Motörheadissa. Kokeilimme juttuja ja etenimme pienin askelin. Pikku hiljaa levy rakentui ja rakentui, kunnes meillä oli kasassa kymmenen biisiä. Luulimme saavamme levyn jo julkaistua, mutta sitten Lemmy sairastui ja laitoimme projektin jäihin. Mutta koko levy on siis äänitettynä.

Skew Siskin -yhtyeen Jim Voxxin ja Nina C Alicen haastattelu löytyy kokonaisuudessaan alta. Haastatteluosuus alkaa toisen osan aikamerkin 22:55 tienoilla.

Lisää luettavaa