Linkin Parkin Mike Shinoda kanavoi surunsa musiikkiin – Chester Benningtonille omistetun ep:n kappaleet kuunneltavissa

Chester Bennington
Kuva: Daniel Knighton / FilmMagic

"Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet yhtä vuoristorataa."

Linkin Park -yhtyeessä rap-osuuksista vastannut Mike Shinoda on julkaissut kesällä itsemurhan tehneelle kollega Chester Benningtonille omistetun ep-levyn. Shinoda on jakanut kaikki Post Traumatic -levyn kolme kappaletta myös Youtubessa – voit katsoa ne alapuolelta löytyvältä soittolistalta.

”Viimeiset kuusi kuukautta ovat olleet yhtä vuoristorataa. Kaiken kaaoksen keskellä olen alkanut tuntea myös suurta kiitollisuutta kaikesta antamastanne tuesta ja siitä, että olette antaneet minulle tämän uran ja yksinkertaisetsi mahdollisuuden olla luova. Nyt jaan kanssanne kolme kappaletta, jotka olen kirjoittanut ja tuottanut”, Shinoda kertoo Twitterissä julkaistulla tiedotteella.

”Olen aina turvautunut taiteeseen selvittääkseni elämän monimutkaisuutta ja sen hämmentävää polkua. En tiedä mihin se johtaa, mutta olen kiitollinen, että saan jakaa sen matkan kanssanne.”