”Luulisi, että osaisimme jo antaa kaikkien elää ja rakastaa” – Rob Halford on pettynyt seksuaalivähemmistöjen aseman kehittymiseen

"Joissain maailman kolkissa kaltaisiani heitetään alas katolta", Halford päivittelee.
28.8.2017 12:29

Judas Priest -ikoni Rob Halford keskusteli pitkät pätkät seksuaalivähemmistöjen tilanteesta Fox Sports 910 AM -radiokanavan haastattelussa. Juttutuokiosta raportoi tekstimuodossa Blabbermouth.

Halford, joka julkisti homoutensa vuonna 1998, on harmissaan siitä, miten seksuaalivähemmistöjen asema on edelleen heikko monissa paikoissa maailmaa. Hän kertoo toivoneensa nuorena miehenä, että yhteiskunnan asenne muuttuisi ajan kanssa, mutta liian moni asia on edelleen vuonna 2017 pielessä.

”Yhdysvalloissa ja kotimaassani on edelleen pitkä matka kuljettavana. Ja joissain maailman kolkissa kaltaisiani ihmisiä heitetään talojen katolta tai hirtetään ihan vain sen vuoksi, keitä me olemme”, Englannin Sutton Coldfieldissä syntynyt Halford kertoo.

”Tämä on hullu maailma, eikö olekin? Luulisi, että osaisimme jo antaa kaikkien elää ja rakastaa sekä yksinkertaisesti hyväksyä kaikki sellaisina, kuin he ovat. Elämä on niin lyhyt.”

Halford kuitenkin muistelee saaneensa itse paljon kannustusta homoutensa julkistettuaan.

”En ole koskaan nähnyt sellaista rakkauden tulvaa kuin silloin. Sain kirjeitä, fakseja ja puhelinsoittoja kaikilta metalliyhteisössä, ja kaikki sanoivat, että ’Rob, me emme välitä, haluamme vain että olet kuka olet’. Se oli todella mieltäylentävä hetki minulle”, Halford muistelee ja jatkaa:

”Se oli myös merkittävä hetki metallimusiikille, koska metalli oli pitkään rock’n’rollin altavastaaja eikä saanut liiemmin arvostusta. Minusta se osoitti, että metallimusiikin yhteisö on kaikista suvaitsevin, avomielisin ja rakastavin yhteisö rockmusiikissa. Luultavasti se johtuu siitä, miten koko musiikkityyliä on vieroksuttu.”

Lisää luettavaa