Soundi 6/26 on saatu onnellisesti lehtipisteisiin. Joko on aviisi tarkastettu? Kannattaisi olla, sillä lehden sivuilta löytyy jälleen monipuolinen paketti musa-asiaa sekä koto-Suomesta että suuren maailman melskeistä. Kotimaan kentän kuulumisia selostaa esimerkiksi Iiris Tuononen, jonka johtama Joku Iiris -yhtye julkaisi toukokuussaVoi ei -albumin. Orkesterin jäsenistöön kuuluu myös Jukka Nousiainen, joka tunnetaan muun muassa Räjäyttäjistä ja soolotuotannostaan. Asianosaiset puhuvat Aki Nuopposen toimittamassa haastattelussa esimerkiksi kotimaan virkeän indieskenen mukavista puolista: yhtyeet jeesaavat toisiaan keskinäisen kyräilemisen ja kilpailemisen sijaan. Lue alempaa katkelma pidemmästä haastattelusta ja loput lehdestä.
Lue myös: Soundi 6/26: Eppu Normaali, Tarja Turunen, Scorpions, Joku Iiris, Lordi, Rufus Wainwright…
Yhteisöllisyys ei jää Joku Iiris -bändiin. Jos on seurannut monenkirjavaa suomalaista indiemusiikkikenttää yhtään, on varmasti huomannut, että bändeistä ja artisteista on muodostunut yhtäpitävä ja toisiaan tukeva yhteisö.
– Mekin ollaan haluttu tehdä yhteiskeikkoja esimerkiksi Sir Liselotin kanssa. He ovat kivoja tyyppejä ja tekevät tosi hyvää musaa, joten me halutaan tuoda heitä esille, Suvanto sanoo.
– Liisa Tani, eli Sir Liselot, pyysi minua varhaisessa vaiheessa keikkailujani useaan otteeseen lämppäämään bändiään Ghost Worldiä. Samoin Huolet ja Murheet -bändin Miro Solkio omaansa. Ja Jukka otti mukaan Jukka Nousiainen & Kumpp. -keikoille. En tiedä olisinko edes jäänyt näihin hommiin, ellei olisi ollut näitä tyyppejä, Tuononen sanoo.
– Mun mielestä näissä kuvioissa ei ole ollut koskaan sellaista ankeilua, että voi ei, nyt joku muu tulee meidän apajille tai tekee jotain juttua ”paremmin” kuin itse, tai mitään muuta tuollaista turhaa.
Sana ”solidaarisuus” toistuu useamman kerran porukan puheissa.
– Tuntuu, että tyypit puhuu melko avoimesti toisilleen esimerkiksi liksoista, minne kannattaa mennä soittamaan tai vaikka sitten mielenterveysongelmista, Tuononen luettelee.
– Koen asian niin, että mun haave on tehdä juuri tätä mitä teen, ja kun mä löydän muita, joilla on tarve tehdä juuri samaa, haluan varmistaa, että heillä on mahdollisuus siihen, Nousiainen lisää.
– Tässä ajatusmaailmassa ei ole olemassa kilpailua tai sitä, että joku olisi jotenkin isompi kuin toinen. Sellainen olisi musiikkiteollisuutta, joka ei oikeastaan liity siihen, mitä me tai muut tällaiset bändit tehdään.
Nousiainen sanoo, että ajattelutapa on ehkä naiivi, mutta kyse on vapaudesta tehdä juuri mitä haluaa.
– Voi ei -levynkin kohdalla lainattiin autoa tutulta bändiltä, värvättiin bändituttuja kuuntelemaan koelevyä ja lainasin kitaravahvistinta muilta, koska mulla ei ollut varaa hankkia omaa, Tuononen luettelee naureskellen.
Nousiainen muistelee aikoja, kun hän vasta aloitteli Räjäyttäjät-yhtyettään.
– Meidän rumpali [Alex Reed] on englantilainen ja soittanut jo 90-luvulla bändeissä Lontoon alueella. Kyllä se ihmetteli, että onko meillä Suomessa oikeasti tällaista. Että eikö meillä oikeasti ole sitä niiden paskaa meininkiä. Siinä sai itsekin todeta itselleen ja muille, että kyllä, täällä Suomessa on aika helvetin siistiä soittaa.