Lynyrd Skynyrdin lento-onnettomuudesta kertova elokuva vaikeuksissa – Muu yhtye vie ex-rumpalin oikeuteen

Jäljellä olevat Lynyrd Skynyrd -jäsenet eivät allekirjoita Artimus Pylen näkemyksiä tapahtumien oikeasta kulusta.
23.6.2017 09:36

Uutisoimme taannoin Lynyrd Skynyrdin traagisesta lento-onnettomuudesta kertovan elokuvan olevan parhaillaan työn alla. Elokuva pohjautuu ex-rumpali Artimus Pylen muistelmiin ja Pyle toimii myös elokuvan tuottajana yhdessä Cleopatra Records Fridayn kanssa.

Pylen mukaan heidän tarkoituksenaan on kertoa ”intohimoinen ja intiimi tarina musiikista, bändistä ja nopeasti tapahtuneesta noususta ja tuhosta” ja sen luvataan olevan mahdollisimman todenmukainen – onhan elokuvan nimikin Street Survivors: The True Story of the Lynyrd Skynyrd Plane Crash.

Pyle kuitenkin lisäsi, ettei muulla yhtyeellä ole elokuvan kanssa mitään tekemistä eivätkä he muun muassa saa lupaa käyttää bändin musiikkia leffassa. Tämä ei kuitenkaan Lynyrd Skynyrdin jäljellä oleville jäsenille riitä, vaan he ovat nyt nostaneet kanteen ex-rumpaliaan ja tuotantoyhtiötä vastaan estääkseen elokuvan valmistumisen kokonaan.

Rolling Stone -lehti kertoo muun muassa kitaristi Gary Rossingtonin ja onnettomuudessa kuolleen Ronnie Van Zantin veljen Johnny Van Zantin allekirjoittaman kanteen vetoavan siihen, että elokuva ei ole totuudenmukainen kuvaus asioista ja se rikkoo jäsenten vuonna 1988 tekemää sopimusta Lynyrd Skynyrd -nimen ja materiaalin tekijänoikeuksista. Tämän sopimuksen vuoksi elokuvan nimikin on jouduttu jo kertaalleen vaihtamaan: alun perin leffan nimeksi piti tulla Free Bird.

Kanteen mukaan Pyle saa vapaasti kertoa oman henkilökohtaisen tarinansa, mutta Street Survivor on ”epätarkka ja vääristelty kuvaus yhtyeen tarinasta Pylen silmien läpi suodatettuna, joka naamioidaan ’tositarinaksi’ bändin historiassa merkittävästä tapahtumasta”. Omaa näkemystään vahvistaakseen kanteessa lisäksi huomautetaan, että vuonna 1991 bändistä eronnut Pyle on joutunut lähtönsä jälkeen useasti tekemisiin virkavallan kanssa.

Pylea tai tämän edustajia ei ole vielä tavoitettu kommentoimaan kannetta ja sen väittämiä. Asiaa käsitellään oikeudessa 11. heinäkuuta.

Lisää luettavaa