Lynyrd Skynyrd -yhtyeen viimeinen elossa ollut perustajajäsen, pitkäaikainen kitaristi Gary Rossington menehtyi 5. maaliskuuta. Nyt yhtye tiedottaa jatkavansa keikkailua ilman Rossingtonia ja lähtevänsä loppukesästä kiertämään ZZ Topin kanssa.
”Gary sanoi aina Skynyrdin musiikin olevan häntä tai muita yksittäisiä henkilöitä isompi asia. Gary toi jokaisessa mahdollisessa käänteessä esille, miten ajatonta musiikki on ja hänen tavoitteenaan oli aina pitää musiikki elossa veljiensä vuoksi. Se oli hänen unelmansa”, kitaristin leski ja Lynyrd Skynyrdin pitkäaikainen taustalaulaja Dale Rossington kommentoi.
”Hän käytti koko elämänsä jatkaakseen sitä unelmaa, joka Ronniella (Van Zant), Allenilla (Collins), Stevellä (Gaines) ja muilla oli. Ja hänen unelmansa jatkuu, kiitos Johnnyn (Van Zant), Rickeyn (Medlocke) ja muiden jäsenten, jotka kantavat soihtua ja tekevät hänen perintönsä tunnetuksi tuleville sukupolville.”
Laulaja Johnny Van Zant, joka korvasi vuonna 1977 lento-onnettomuudessa menehtyneen veljensä Ronnien bändin aktivoiduttua uudelleen 1980-luvulla, kommentoi myös osaltaan jatkosuunnitelmia.
”Gary, veljeni Ronnie ja Allen perustivat bändin ja jättivät meille perinnöksi musiikin, joka kestää aikaa ja on ylittänyt jo kolme sukupolvea. Ja se musiikki, jonka he loivat ja jota me olemme tehneet, on aina tarkoitettu koettavaksi livenä”, Johnny Van Zant sanoo.
Johnny Van Zantin ja Rickey Medlocken lisäksi Lynyrd Skynyrdin nykykokoonpanoon kuuluvat Mark Matejka, Michael Cartellone, Keith Christopher ja Peter Keys. Taustalaulajina toimivat Dale Rossingtonin lisäksi Carol Chase ja Stacy Michelle. Gary Rossingtonin tuuraajana viime vuosina toimi Damon Johnson (Alice Cooper, Thin Lizzy), mutta vielä ei ole vahvistettu, onko hän mukana tulevalla kiertueella.