Mara Ballsin uusi albumi on valmis – ”Synnytys oli maranormaali”, artisti ilmoittaa

27.1.2022 15:34

Sitten olisi tarjolla uutisia Mara Ballsin maailmasta. Maria Mattilan nimikkoyhtye on Facebook-tiedoksiannon mukaan saanut valmiiksi kolmannen albuminsa. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto Elävä kivi julkaistiin vuonna 2017.

”Vietettyämme eilen kunnialliset 14 tuntia synnytyssalissa voin kertoa teille, että levy on valmis. Synnytys oli maranormaali”, Mara kertoo päivityksessä.

”Olemme väsyneitä mutta onnellisia. Rakkaus ja kiitollisuus tuntuu kehossa rauhana ja miellyttävänä, maadoittavana painona. Henki on kevyt. Huomenna meille ottaa kansikuvat Suomen paras Jonne ’Mansen tiikeri’ Renvall, raidat lähtee seuraavaksi Jasselle masteroitavaksi ja mä rupeen askartelee kansia. Eka sinkku lähestyy.”

Sitä odotellessa! Maran alkuperäisen viestin voi katsoa alta:

Lisää luettavaa