Mark Ronsonin ja Bruno Marsin jättihitti jälleen uusien plagiaattisyytösten kohteena

Tuottaja/dj Mark Ronsonin ja säveltäjä/laulaja Bruno Marsin yhteistyönä tehty Uptown Funk -single julkaistaan marraskuussa 2014. Kappale rikkoi aikoinaan monia suoratoistoennätyksiä ja palkittiin muun muassa parhaan äänitteen Grammylla. Funkahtavan, vahvasti 80-luvun ”Minneapolis-soundista” vaikutteita ottanutta kappaletta eivät kaikki kuitenkaan ole katsoneet kunnianosoitukseksi, vaan silkaksi varastamiseksi. Biisiä vastaan onkin nostettu jo lukuisia plagiaattisyytöksiä.

Viimeisimmät kopioväitteet tulevat minneapolislaisen funkyhtye Collagen suunnalta. Pitchforkin saamien tietojen mukaan Uptown Funkin katsotaan olevan plagiaatti Collagen vuonna 1983 julkaistusta Young Girls -singlestä.

”Monet instrumentaalipiirteet ja -teemat ovat selvästi ja tahallisesti kopioitu Young Girlsistä, kuten läpi sävellyksen soiva erityinen kitarariffi, käytännössä identtinen bassokuvio sekä torvisoittimien ja syntetisaattorien huippukohta”, plagiointisyytteessä todetaan.

Viime vuonna Uptown Funkin tekijätietoihin lisättiin The Gap Band -yhtyeen jäseniä, kun nämä syyttivät kappaleen kopioivan heidän Oops Up Side Your Head -singleä vuodelta 1979. Lisäksi muun muassa The Sequence ja serbialainen artisti Viktorija ovat väittäneet Uptown Funkin varastaneen osia heidän omista kappaleistaan, mutta näitä väitteitä ei ole viety lakitupaan saakka.