Mastodon on jälleen studiossa – Uusi albumi syntyy tutun huipputuottajan käsissä

5.10.2016 08:33

Atlantalainen proge/sludge metal -yhtye Mastodon on pitkin vuotta puhunut suunnitelmistaan aloittaa uuden täyspitkän äänittämisen vielä kuluvan vuoden aikana. Nyt nelikko on lopulta päässyt studioon ja aloittanut Once More ’round The Sun -albumin (2014) seuraajan äänitykset.

Kitaristi Brent Hindsin Instagramiin tekemän postauksen perusteella tuottajana mukana häärii Brendan O’Brien, joka on tuottanut muun muassa Bruce Springsteenia, AC/DC:tä, Stone Temple Pilotsia, Pearl Jamia ja Kornia. O’Brien tuotti myös Mastodonin vuoden 2009 Crack The Skye -albumin.

Basisti Troy Sanders kertoi hiljattain Atlanta Business Chroniclelle yhtyeen odottavan into piukkana studioon pääsyä.

– Olemme viime vuodet keskittyneet intensiiviseen keikkailuun, joka on osa bändielämän sykliä: kirjoittamista, levy, kiertue, kiertue, tauko, kirjoittamista, levy, kiertue, kiertue, kiertue. Tämä on yksi vaihe, joka pitää bändin vauhdissa. Viime levystä on jo kaksi vuotta, joten olemme innoissamme.

Sanders kertoo levyn ilmestyvän suunnitelmien mukaan vuoden 2017 alussa.

It has begun ! New mastodon record with Brendon o Brian!

Video, jonka Bhinds (@bhinds) julkaisi

Day 1 Drum tracks!! Mastodon!!! Yay! @meinlcymbals

Kuva, jonka Brann Dailor (@creamale) julkaisi

Lisää luettavaa