Mastodonin ja Toolin jäljillä – brittiläinen metallilupaus Black Peaks saapuu Suomeen

25.6.2019 12:58

Tänään tuleekin runsaasti julki uusia keikkatietoja. Nyt tiedote kertoo, että vaihtoehtoisen metallin asiantuntijaryhmä Black Peaks konsertoi marraskuussa Suomessa. Yhtye esiintyy Helsingin On the Rocksissa 4. marraskuuta.

Mastodoniin, Tooliin ja The Dillinger Escape Planiin verrattu Black Peaks perustettiin Brightonissa vuonna 2012. Bändin Statues-debyyttilevy julkaistiin vuonna 2016, ja kakkoslevy All That Divides saatiin kuultavaksi viime vuonna. Edellisen kerran Black Peaks nähtiin Suomessa Provinssissa vuonna 2017.

On the Rocks -keikan liput tulevat myyntiin 28.6. Tiketissä. Hintaa pääsylipuilla on ennakkoon 18,50 ja ovella 20 euroa.

Lisää luettavaa