Elokuun 31. päivä vuonna 1999 julkaistiin thrash metal -suuruus Megadethin kahdeksas pitkäsoitto Risk, joka aiheutti fanien keskuudessa suurta hämmennystä kevyemmillä, radioystävällisemmillä kappaleillaan ja tuotannollaan. Risk onkin monien fanien kirjoissa bändin selkeästi heikoin levy ja se jäi myös bändin kulta-aikojen kitaristin Marty Friedmanin viimeiseksi yhtyeen riveissä.
Tuoreessa Overdrive.ie:n haastattelussa levyllä soittaneelta ex-basisti David Ellefsonilta kysyttiin tästä 25 vuotta täyttäneestä levystä ja Ellefson sanoo, ettei tekisi levyn suhteen mitään toisin, vaikka saisi siihen mahdollisuuden.
”Kun nyt kuuntelen albumia, se on yhä yksi Megadethin hienoimmista levyistä vaikkei se kuulostakaan Megadethin levyltä, ainakaan siihen pisteeseen saakka. Meillä ei vain ollut tarpeeksi aikaa oikeasti sisäistää albumia”, Ellefson tuumaa.
”Silloinen managerimme halusi meidän nojaavan vahvemmin radion suuntaan. Meillä oli Cryptic Writings -levyä (vuonna 1997 ilmestynyt Riskin edeltäjä) tehdessä ajatuksena tehdä kolmannes levystä sellaiseksi, joka kilpailee sen kanssa, mitä ympärillämme tapahtuu. Amerikassa on radioformaatti, jota kutsutaan ’active rock radioksi’, jota bändit kuten Disturbed, Shinedown, Godsmack ja Halestorm hallitsevat. 1990-luvun alussa saimme sillä rintamalla suosiota Symphony of Destructionin ja Sweating Bulletsin tyylisten kappaleiden kanssa. Crypticillä kolmannes levystä oli radiokamaa, kolmannes metallia ja kolmannes sekalaista ja se toimi. Se oli oikea lähestymistapa.”
”Riskillä meihin kohdistui painetta tehdä enemmän radiokamaa. ’Enemmän on parempi’. Ajattelimme, että kunhan pääsemme Nashvilleen (jossa Risk äänitettiin), taomme sitten muutaman metallibiisin, kyllä se meiltä sujuu helposti. Mutta käytimme niin paljon aikaa muiden biisien hiomiseen, ettei meille jäänyt aikaa tai energiaa säveltää raskaampaa kamaa tasapainottamaan levyä. Niinpä levystä tuli enemmän radioalbumi ja myönnettäköön, että levyltä puuttuu [raskaampi] osa, koska meiltä loppui aika ja energia.”