Metallican klassikkoalbumista kertova kirja sai julkaisupäivän – Tätä kaikkea opus sisältää

29.7.2016 12:42

Kirjailija Matt Taylor on työstänyt kahden vuoden ajan Metallican kanssa yhteistyössä kirjaa 30 vuotta sitten julkaistusta Master Of Puppets -albumista sekä levyn julkaisua seuranneesta kiertueesta. Nyt kirja on vihdoin ilmestymässä kauppojen hyllyille: virallinen julkaisupäivä on 13. syyskuuta.

Back To The Front sisältää runsaasti haastatteluja, kuvia ja muuta materiaalia bändin ja fanien arkistoista. Kirjaa varten on haastateltu koko joukko levyyn ja bändiin olennaisesti liittyneitä henkilöitä 80-luvun puolivälistä. Mukana ovat niin levyn tuottanut Flemming Rasmussen kuin miksaaja Michael Wagener, koko Damage Inc. -kiertueella mukana ollut kiertuehenkilökunta kuin myös kiertueella kuolleen Cliff Burtonin isä Ray.

Kirjasta julkaistaan myös rajoitettu deluxe-versio, jonka ennakkotilaajat saavat itselleen kaksi viikkoa ennen normaaliversion ilmestymistä eli 30. elokuuta. Kirjan voi tilata ennakkoon esimerkiksi Metallican nettikaupasta.

Lisää luettavaa