Metallifanit eivät syrji, eivätkä ohita edellisten sukupolvien käytössääntöjä olankohautuksella, väittää tuore tutkimus

23.9.2018 22:39

Useita vuosia yhdysvaltalaisten, englantilaisten ja muualta Euroopasta ponnistavien yhtyeiden kanssa kiertäneen University College Londonin antropologian opiskelija Lindsay Bishopin tutkimuksen mukaan metallifanit ovat joviaalia ja vanhempia sukupolvia kunnioittavaa sakkia.

Bishopin tutkimus keskittyy heavy metalin live-skeneen niin yleisön että esiintyjien perspektiivistä täysin ihmistieteeseen nojautuen, ja se on siten ensimmäinen laatuaan. Yhtyeistä Bishopin tutkimuskohteisiin kuuluivat muun muassa Fear Factory, 3Teeth, Mortiis, Pig ja Combichrist.

Tutkimuksen perusteella vanhemmat sukupolvet esimerkiksi tutustuttavat nuoremmat tulokkaat mosh pit -etiketin saloihin. Näihin ukeutuvat muun muassa se, että moshaus on aina vapaaehtoista, kaatuneet tulee nostaa välittömästi pystyyn ja loukkaantuneet kannetaan sivuun turvaan, mielellään suoraan vastuullisten toimesta.

Bishop kuvaa heavy metal -yhteisöä ”monimutkaiseksi, ei-syrjiväksi ja maailmanlaajuiseksi yhteisöksi, joka kattaa jo useita sukupolvia”. ”Yhteisö on kehittynyt alkuajoistaan 1960-luvulta ja nykyisin naiset muodostavat kolmanneksen keikkayleisöstä ja useat vanhemmat, perheet, vammaiset ja LGBTQ-ihmiset ovat siinä maailmanlaajuisesti mukana.”

”Metalliyhteisö ulottuu kauas ja nykypäivänä, digitaalisen vallankumouksen kynnyksellä, yhtyeet ovat muokanneet lähestymistapaansa musiikin luomiseen”, tutkimuksesta julkaistussa uutisartikkelissa kirjoitetaan. ”Kiertäminen ja yleisön kanssa kontaktin luominen on aiempaa merkittävämmässä asemassa. Kiitos sosiaalisen median, katsojat ja esiintyjät muodostavat nykyisin pitkäkestoisia ystävyyssuhteita.”

Yleisön ja esiintyjän välinen yhteys on metallissa avainasemassa ja siihen liittyy erilaisia rituaaleja. Ne muodostuvat fyysisestä yhteydestä, laulajien johtamasta yleisön laulattamisesta, rumpukapuloiden ja muiden tavaroiden lavalta heittelemisestä sekä vastavuoroisesti yleisön esiintyjille viskomista t-paidoista ja lahjoista.

”Rundaaminen on välttämätöntä mikäli metallibändi aikoo selviytyä, ja sen teho nojaa vahvasti lippujen ja fanitavaroiden myyntiin”, Bishop kommentoi löydöksiään. ”Lisäksi joukkorahoitus on merkittävämmässä asemassa kuin koskaan, ja se on monessa mielessä positiivinen muutos, sillä se poistaa välikädet ja luo suoran yhteyden fanien ja esiintyjien välille.”

”Kaikki aikaa kestävät bändit saavat osakseen suurta kunnioitusta. Feikkibändin on miltei tyystin mahdotonta pärjätä metalliympyröissä, sillä tässä yhteisössä tulee käyttää aikaa ja vaivaa yleisön kunnioituksen saadakseen ja menestyäkseen.”

Voit käydä lukemassa lisää tutkimuksen tuloksista täältä.

Lisää luettavaa