Metalliveteraani Gamma Rayn kitaristi loukkaantui pahasti, tuuraaja löytyi Suomesta

27.2.2024 14:49

Saksalainen pomer metal -veteraani Gamma Ray kertoo sosiaalisen median kanavissaan hyviä ja huonoja uutisia. Huonoina uutisina mainitaan, että kaksi yhtyeen jäsentä on nyt sivussa miehityksestä terveydellisten syiden vuoksi. Parempina uutisina sitten puolestaan kerrotaan, että kummankin paikalle on saatu tuuraaja, ja näistä toinen on suomalaisittain ilahduttava nimi.

Nimittäin Beast in Blackistä tuttu Kasperi Heikkinen on kiinnitetty auton yliajamaksi joutuneen Henjo Richterin tilalle orkesterin kitaristiksi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Heikkinen soittaa Gamma Rayn riveissä: samanlaisessa tilanteessa oltiin myös vuosina 2006 ja 2010. ”Meillä synkkasi silloin hänen kanssaan todella hyvin, ja onneksemme hän pystyy auttamaan meitä jälleen. Niinpä Kasperi hoitaa kaikki huhtikuun keikat kanssamme”, Gamma Ray kirjoittaa tiedoksiannossaan.

Yhtyeen rumpali Michael Ehré puolestaan toipuu umpilisäkeleikkauksesta, ja hänen paikallaan nähdään tulevilla keikoilla italialainen Michele Sanna. Näiden vahvistusten voimin Gamma Ray suuntaa huhtikuussa Etelä-Amerikkaan, missä orkesteria odottaa yhdentoista keikan mittainen kiertue. Mukavaa reissua vain Heikkiselle! Katso alkuperäinen tiedote alempaa:

Lisää luettavaa