Ufon ja Scorpionsin riveistä sekä omasta Michael Schenker Groupistaan tunnettu Michael Schenker on muistellut menneitä Classic Rockin haastattelussa.
Mies muisteli laajassa haastattelussa muun muassa MSG:n menestyksen aikoja erityisesti Isossa-Britanniassa ja Japanissa. Tästä päästiin siihen, kuinka Ozzy Osbourne soitti ja pyysi kitaristia apuun Randy Rhoadsin menehdyttyä.
”Asiat tapahtuivat niin nopeasti. Yhtäkkiä meidän piti äänittää livelevy (vuoden 1982 One Night At Budokan) ja kun se julkaistiin, Graham Bonnett oli bändissä ja kirjoitti nimmareita kansiin levylle, jolla hän ei edes ollut mukana!”, Schenker hämmästelee. ”Se kaikki oli aika hämmentävää. Ja sitten sain keskellä yötä puhelun Ozzy Osbournelta, joka pyysi minua änkyttäen hätiin, koska Randy Rhoads oli kuollut lento-onnettomuudessa.”
”Rakastin Sabbathia, ja minun olisi pitänyt liittyä mukaan innoissani – sain välittömästi päähäni mielikuvia Ozzystä raahamassa minua hiuksista pitkin lavaa – mutta ääni sisälläni sanoi: ’Michael, seuraa visiotasi.'”, Schenker sanoo. ”Olin lähtenyt Ufosta ja Scorpionsista koska sen halunnut mennä yhtään pidemmälle koko sen mainejutun kanssa, halusin vapautta ja rauhaa, joten olisi ollut hullua liittyä (Ozzyn remmiin). Ozzy tiesi että olin Randyn suosikkikitaristi, joten hän ajatteli minun olevan täydellinen valinta, mutta ajoitus ei ollut oikea. Treenasimme jo Assault Attack -albumia varten Graham Bonnettin kanssa. En keksinyt muuta tapaa luistaa Ozzy-pesistä kuin törkeitä vaatimuksia esittämällä, ja niin sitten teinkin. Kirjassaan (Minä, Ozzy) Ozzy kertoo, että pyysin yksityissuihkaria ja se on totta, mutta tein sen vain jotta minua ei hyväksyttäisi mukaan.”
Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan täältä.