Kirjailija Barry Coleman on muistellut kahta hektistä viikkoa vuonna 1983, jolloin hänet pestattiin haamukirjoittamaan The Rolling Stones -keulakuva Mick Jaggerin elämäkerta.
Opusta ei koskaan julkaistu ja Jagger on sittemmin suhtautunut hyvin ynseästi ajatukseen elämäkerran kirjoittamisesta. ”Katsokaa Wikipediasta”, mies ohjeisti hänestä tietoja janoavia vuonna 2014 .
Coleman kertoo Weidenfeld & Nicolson -kustantamon palkanneen hänet ottamaan ohjat käsiinsä edellisen haamukirjoittajan epäonnistuttua projektin viimeistelyssä.
”He sanoivat, että ’Olet ainoa tuntemamme henkilö joka voi tehdä tämän'”, nopeana kirjoittajana tunnettu Coleman muistelee The Guardianille. ”Joten suhteellisen surrealistisesti päädyin Mick Jaggerin haamukirjoittajan haamukirjoittajaksi.”
Coleman työskenteli kirjan parissa hetken New Yorkissa, mutta ongelmia alkoi ilmaantua, kun hänen edeltäjänsä ”lopetti vastaamasta puheluihini”. Sitten miehelle asetettiin kahden viikon aikaraja saada teos valmiiksi.
”Kaksi lukua oli enemmän tai vähemmän esityskunnossa”, Coleman sanoo. ”Loput olivat läjä haastattelujen litterointeja, eikä niissä ollut mitään viime vuosiin liittyvää. Kaiken kursiminen kokoon oli kauhea kokemus.”
Haastattelumateriaali sisälsi Jaggerin muistoja muun muassa Keith Richardsin tapaamisesta, Brian Jonesin kuolemasta ja yhtyeen surullisenkuuluisasta Altamontin keikasta, jonka aikana Helvetin enkelien jäsen tappoi katsojan.
”Kaikki isot jutut olivat siellä, mutta niistä ei vain sanottu mitään mielenkiintoista”, Coleman muistaa. ”Haastatteluista sai kuvan, että Mick pidätteli eikä halunnut loukata ketään.”
Vaikka Coleman lopulta ehtikin viimeistellä opuksen aikarajan sisällä, Jagger päätti olla julkaisematta muistelmiaan.
”Juttelimme paljon siitä, halusiko hän edelleen jatkaa, vai pitäisikö meidän tehdä se uudelleen, mutta eri tavalla”, Coleman sanoo. ”Mick ei syyttänyt minua. Hän ei vain halunnut tehdä sitä. Mielestäni hän kunnioitti yleisöään olemalla jakamatta jotain tavanomaista kaikkea muuta kuin tavanomaisesta elämästä. Olen elänyt tämän tarinan kanssa 38 vuotta tietyllä tapaa turhautuneena, mutta tavallaan se kertoo enemmän Mickistä kuin yksikään keskinkertainen kirja.”
”Se olisi vaatinut sen, että Mickin olisi pitänyt puhua jollekulle kuin terapeutilleen, lähestyä elämäänsä sivupolkuja pitkin”, Coleman lisää. ”Lopulta käsissämme oli jotain, joka oli aivan liian mitäänsanomatonta Mick Jaggerille.”