Queen on jäänyt historiankirjaan kvartettina, jonka muodostivat laulaja-pianisti Freddie Mercury, kitaristi Brian May, basisti John Deacon ja rumpali Roger Taylor. Tällä nelikolla yhtye teki kaikki levyt vuoden 1973 debyytistä aina vuoden 1995 Made in Heaveniin, joka julkaistiin postuumisti neljä vuotta Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen, sekä soitti myös keikat aina 1980-luvun puoliväliin saakka, jolloin livekokoonpanoon lisättiin kosketinsoittaja ja komppikitaristi Spike Edney.
Mutta mikäli Brian May olisi saanut tahtonsa läpi, olisi bändi tunnettu tänä päivänä viisikkona eikä nelikkona. Tuoreessa Guitarist-lehden haastattelussa May nimittäin sanoo bändin alkuaikoina taistelleensa sen puolesta, että yhtye ottaisi kokoonpanoonsa toisenkin kitaristin.
”Minulta vei kauan aikaa tuntea oloni itsevarmaksi ainoana kitaristina lavalla. Olin aina sitä mieltä, että tarvitsemme rytmikitaristia. Hiljalleen aloin soittaa sekä liidiä että rytmiä samaan aikaan – ja tajusin, ettei kukaan oikeastaan huomannut mitään puuttuvan”, May toteaa.
”Se riitti, mitä meillä oli ja pystyimme tekemään esiintymisistämme sellaisen, että ihmisistä tuntui, kuin he olisivat kuunnelleet isoa orkesteria.”
Lue myös: Brian May päivitti kuulumisiaan Lapista – Queen-kitaristi perheineen pääsi todistamaan komeaa näkyä