Viime vuotisilla New Yorkin filmifestareilla ensinäytöksensä saanut Miles Davis -elämäkerta Miles Ahead saapuu maailman elokuvateattereihin 1.4. Pätkän on ohjannut mm. Trafficista (2000) ja Ocean’s-trilogiasta (2001–2007) näyttelijänä muistettava Don Cheadle, joka nytkin nähdään myös pääosassa legendaarisena jazz-muusikkona.
Varsin lupaavalta meininki ensimmäisen trailerin perusteella vaikuttaakin. Cheadlen ohella mukana kuvioissa nähdään mm. Ewan McGregor (Trainspotting, 1996; Star Wars Episode I–III, 1999–2005). Alta voit tarkastaa, kuinka Rolling Stonen toimittajaa esittävä mies saa Cheadlen Davisilta kuonoonsa.
Entertainment Weeklyn tuoreessa haastattelussa ensimmäistä kertaa ohjaava Cheadle juttelee tapaamisestaan Davisin perheen kanssa sekä esimerkiksi siitä, miksi päätti pureutua elokuvassaan Davisin soitollisesti hedelmättömimpiin 1970-luvun lopun vuosiin.
Edustamiensa tyylisuuntien uranuurtajana laajalti tunnustettu, vuonna 1991 menehtynyt Davis valittiin Rock And Roll Hall Of Fameen viimein vuonna 2006.
Atlantalainen Deerhunter-yhtye omisti viime syksynä julkaistun Living My Life -musiikkivideonsa Miles Davisille.
Somisteeksi vielä pari jo aiemmin pintaan pulpahtanutta näytettä Miles Aheadista: