Millaisia summia Nightwish, Sunrise Avenue, AC/DC ja Iron Maiden keräävät lipputuloina kiertueellaan?

4.4.2016 22:12

Billboard kerää paraikaa tien päällä olevien artistien keikkatietoja Boxscore-listalleen. Listalla eritellään, missä paikoissa yhtye on esiintynyt, montako asiakaspaikkaa siellä on, montako lippua on mennyt kaupaksi, paljonko liput maksoivat ja millaisen rahasumman yhtye lopulta keräsi bruttona keikastaan. Ihan mielenkiintoista selattavaa.

Tämänhetkisellä listalla on parikin suomalaisittain kiinnostavaa nimeä, kun meikäläisistä yhtyeistä Nightwish ja Sunrise Avenue esiintyvät maailmalla. Lisäksi on AC/DC:n ja Iron Maidenin kaltaisia jättiläisiä, joiden menestys antaa hyvää osviittaa siitä, millaisia rahoja kaikkein suurimmat raskaan rockin bändit keräävät.

Summia tarkastellessa täytyy muistaa, ettei yhtye saa tietenkään koko pottia käteen. Lipputuloista menee osuudet kiertueorganisaatiolle, keikkapaikalle, promoottorille ja monelle muulle taholle.

Nightwish on tällä hetkellä tien päällä Sonata Arctican ja hollantilaisen Delainin kanssa. Kolmikko konsertoi Yhdysvaltain San Josessa 11. maaliskuuta, jossa myytiin 3300-paikkaiseen City National Groveen 2342 lippua. Tuloja kertyi kaikkiaan 103 749 dollaria eli noin 91 032 euroa.

12. maaliskuuta bändit myivät Anaheimin 1700-paikkaisen City National Groven täyteen. Lipputuloja kertyi kaikkiaan 114 191 dollaria eli noin 100 194 euroa.

Sunrise Avenue puolestaan konsertoi lämmittelijänsä Niilan kanssa vanhalla mantereella Sveitsin Zürichissä 18. maaliskuuta. Keikka onnistui vallan muikeasti, sillä 9500-paikkainen Hallenstadion myytiin loppuun ja lipputuloja kertyi noin 877 512 euroa. Minkähänlaisia summia Nightwish mahtaa vetää Euroopassa rundatessaan?

Tyler Bryant & the Shakedown -kokoonpanon myötävaikutuksella esiintynyt AC/DC soitti 26. helmikuuta Teksasin Houstonissa Toyota Centerissä. 12 206 -paikkainen sali myytiin täyteen ja lipputuloja kertyi noin 1 291 062 euroa.

Metal Injection nosti esille vanhemmalta Boxscore-listalta Iron Maidenin menestyksen, kun heavyjätti konsertoi 3. ja 4. maaliskuuta Mexico Cityn Sports Palacessa. Molemmat illat myytiin loppuun, lippuja kaupattiin 39 059 kappaletta ja tuloja kertyi noin 1 712 936 euroa. Aikaisemmin 1.3. Maiden oli esiintynyt Meksikon Monterreyssa Teatro Banamex -areenalla, jonka 7944 asiakaspaikkaa myytiin täyteen ja tuloja kertyi noin 534 282 euroa.

Vaan tämä kaikki on pientä verrattuna Madonnaan. Jos joku on huolehtinut, että musiikillisesti hiipunut rautarouva on menettämässä otettaan rahavirroista, älköön peljätkö: Japanin Saitamassa 13.–14. helmikuuta konsertoinut poptähti keräsi kahdesta illasta rapeat 8 431 533 euroa.

Lisää luettavaa