Millaista jälkeä pääkaupunkiseudun Rock Academy on tuottanut? Se nähdään tällä viikolla Helsingissä

6.2.2017 13:02

Pääkaupunkiseudun Rock Academy on opastanut muutaman vuoden ajan nuoria muusikoita kaikenlaisissa bänditeknisissä asioissa säveltämisestä, sanoittamisesta ja keikkojen myymisesta alkaen. Pääkaupunkiseudun kaupunkien nuorisojaostojen hallinnoiman opetusohjelman hedelmiä tuodaan nyt kansan nähtäville, kun kaksi Rock Academyn piirissä toimivaa yhtyettä julkaisee uudet musiikkivideonsa.

Helsingin Gloriassa esitellään 9. helmikuuta Skycry– ja Recovery -bändien uunituoreet videot, ja orkesterit soittavat ensi-iltojen yhteydessä myös keikat. Skycry teki videon pitkään työstämäänsä Bloodlines-biisiin, ja Recoveryn videokappale puolestaan tunnetaan pikantisti nimellä Free.

Biisit äänitettiin Helsingissä Munkkiniemen MD-Studiolla ja masteroitiin Finnvoxilla Mika Jussilan avustuksella. Glorian illan juontajina toimivat Mikko von Hertzen ja Heta Hyttinen. Tapahtuma alkaa kello 19 ja paikalle on vapaa pääsy.

PKS Rock Academy toimii osana valtakunnallista Rock Academy Finland -hanketta, joka edistää nuorten harrastustoimintaa ja yhtyeiden kehitystä kohti ammattimaista musiikkiuraa. Pääkaupunkiseudun lisäksi toiminta on käynnissä Turussa, Joensuussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Raumalla.

Lisää luettavaa