Miltä soundaa Alexi Laihon uusi yhtye? – Otahan treenipätkä haltuun!

Bodom After Midnightin treenisavotta on käynnissä koronatilanteesta huolimatta.
10.5.2020 10:40

Kuten kerroimme maaliskuussa, entisen Children Of Bodom -kippari Alexi Laihon uuden bändin nimi on Bodom After Midnight.

Laihon mukaan uusi orkesteri ajetaan sisään keikoilla (kunhan sellaisia taas järjestetään), ja luvassa on jo klassisen statuksen ansainnutta Children Of Bodomin materiaalia. Bodom After Midnightin omien kappaleiden aika on sitten vähän myöhemmin.

Mutta millaista toimitusta yhtyeeltä on luvassa? No, isommassa kuvassa se toki kuullaan ja nähdään jonakin kauniina päivänä, mutta pientä esimakua on tarjolla jo nyt, sillä rumpali Waltteri Väyrynen on julkaissut noin minuutin mittaisen pätkän Bodom After Midnightin treeneistä. Ota video haltuun tässä alla.

Lisää luettavaa