Misfits-basisti yhtyeen klassisen kokoonpanon paluusta: Jatkoa seuraa, mikäli kaikki sujuu hyvin

5.8.2016 09:16

Horror punk -yhtye Misfits soittaa syyskuussa kaksi keikkaa klassisella kokoonpanolla, johon kuuluu Glenn Danzig, Jerry Only ja Doyle Wolfgang Von Frankenstein. Misfits esiintyy tällä kokoonpanolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1983.

Eikä homma välttämättä jää ainoastaan näihin kahteen keikkaan. Basisti Jerry Only kertoi 97.9 The Loop -radiokanavan haastattelussa jatkoa seuraavan, mikäli kaikki sujuu hyvin. Ja miehen puheiden mukaan ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt ongelmitta.

– Misfits on legendaarinen bändi, joten ihmisillä on hurjat odotukset meistä. Glenn on hyvässä kunnossa, veljeni Doyle näyttää Herkulekselta… Itsekin olen pudottanut kymmenisen kiloa painostani juoksemalla joka päivä ja pelaamalla korista veljenpoikieni kanssa. Kävimme lisäksi juuri treenaamassa settimme ja äänitimme sen, joten olen soittanut sen mukana pari kertaa illassa, mikä vastaa tunnin kuntoilua, Only kertoo.

– Tulemme olemaan siis kovassa iskussa. Ja jos täytämme ja jopa ylitämme ihmisten ennakko-odotukset, yritämme pitää pyörät pyörimässä.

Syyskuun keikoilla tullaan Onlyn mukaan keskittymään klassikkobiiseihin, jotka Glenn on valinnut settiin.

– Meillä on parikymmentä biisiä, jotka aiomme ehdottomasti vetää, mutta tavoitteemme on noin kolmessakymmenessä.

Lisää luettavaa