Mitä Dio ajatteli Ritchie Blackmoresta tai nokittelusta Ozzy Osbournen kanssa? Vanha haastattelu kertoo

28.7.2020 13:04

Metal Hammer kaivoi arkistoistaan kiintoisan Ronnie James Dion haastattelun vuodelta 2008. Tämä olikin viimeisiä haastatteluja, mitä Dio antoi, sillä vain kaksi vuotta myöhemmin laulajasuuruus menehtyi vatsasyöpään. Tilanne kehittyi varsin nopeasti, sillä sairaus diagnosoitiin vain vuotta aikaisemmin. Dio oli kuollessaan 67-vuotias.

Metal Hammerin jutussa käsitellään muun muassa Dion Rainbow-vuosien bänditoveria Ritchie Blackmorea sekä Sabbath-kilpakumppania Ozzy Osbournea. Ensin mainittua laulaja kertoo arvostavansa suuresti, jälkimmäisen kanssa hän ei tainnut koskaan erityisemmin ystävystyä.

”Ritchie oli äärimmäisyyksien mies. Hän joko inhosi sinua tai piti sinusta, siihen väliin jäi hyvin vähän tilaa”, Dio kertoo haastattelussa.

”Minulle hän ei onneksi ollut koskaan kovin tyly. Kaikki se opetti minulle paljon erilaisista persoonallisuuksista. Halusin itse toimia toisin,”

Mitä Ozzyyn tulee, niin Dion myöhäisaikojen suhtautuminen kollegaansa vaikuttaa haastattelun perusteella kohteliaan viileältä. Ozzy ja Dio kuittailvat toisilleen median välityksellä useampaan otteeseen, ja riita kyti loppuun asti.

Kun toimittaja kysyy, onko Dio pahoillaan Ozzyn suuntaan osoittamastaan negatiivisuudesta, laulaja menee puolustuskannalle.

”En ole koskaan ollut sen negatiivisempi kuin Ozzy tai hänen lähipiirinsä. En ole koskaan aloittanut mitään riitaa hänen kanssaan. En koskaan ole sanonut, ettei hän osaisi laulaa tai säveltää. Jos pitäisin häntä lahjattomana, en olisi suostunut laulamaan Paranoidia tai Iron Mania. Ehkä sinun pitäisi tähdentää, mitä negatiivisia asioita olen sanonut hänestä”, Dio toteaa jutussa.

Kun toimittaja mainitsee, että vuonna 1981 Dio oli haukkunut Ozzya muun muassa idiootiksi, Dio arvelee heiton olleen vastaus johonkin Ozzyn hyökkäykseen.

”Yleensä yritän pysytellä tuollaisten juttujen yläpuolella, mutta joskus, jos minua päin ammutaan nuolia, ammun niitä myös takaisin”, Dio sanoo.

”Minusta sanotaan pajon perättömiä asioita. Kun menestyt ja jotkut toiset eivät, kateellisuus nostaa päätään.”

Lisää luettavaa