Mitä studion ovien takana oikein tapahtuu? Uutta levyä äänittävä The 69 Eyes valottaa asiaa videolla

Tulevalla levyllä on myös nimekkäitä vierailijoita.
12.7.2019 10:36

The 69 Eyes äänittää parhaillaan syksyllä julkaistavaa West End -albumiaan. Yhtye tarjoaa nyt kurkistuksen studion uumeniin seuraamaan bändin työskentelyä levyn parissa. Tai kuten laulaja Jyrki 69 muotoilee: ”Tässä pätkässä yritetään saada jotain tolkkua levynteosta studiossa. Mutta koska kyse on enemminkin taiteesta, kuin liukuhihnatyöstä, ei mikään aikataulu pidä ja uutta syntyy vain tuskan ja kaaoksen kautta”.

13. syyskuuta julkaistava West End -albumi pitää sisällään 11 uutta biisiä ja levyllä kuullaan vierailijoina muun muassa Cradle Of Filth -solisti Dani Filthiä,  Murderdolls-solisti Wednesday 13:ta ja Beastö Blancön Calico Cooperia. Levyltä on jo lohkaistu singlenä kappale 27 & Done, jonka voit kuunnella täältä.

Yhtye lähtee uuden levyn tiimoilta myös kiertueelle, joka alkaa heti albumin julkaisua seuraavana päivänä ja käsittää Suomen-keikkojen lisäksi nipun esiintymisiä Keski-Euroopassa ja Englannissa.

Lisää luettavaa