Mitä tapahtui Oli Herbertille? Metallikitaristin kuolemassa on viranomaisten mukaan epäilyttäviä piirteitä

16.11.2018 09:53

Metallimaailma hätkähti lokakuussa, kun All That Remainsin 44-vuotias kitaristi Oliver ”Oli” Herbert löydettiin kuolleena. Herbert oli hukkunut kotinsa lähellä olevaan lampeen Yhdysvaltain Stafford Springsissä, ja tragedia tapahtui niin kummallisissa olosuhteissa, että verkossa alkoi saman tien levitä spekulaatioita siitä, mitä miehelle oikein tapahtui. Onnettomuus? Itsemurha? Jotain synkempää?

Nyt Hartford Courant -lehti uutisoi, että poliisikin pitää tapausta sen verran merkillisenä, että tutkii sitä ”epäilyttävänä”. Courantin juttu ei ole luettavissa Euroopassa, mutta Blabbermouthin sivuilta voi lukea siitä olennaisen.

Viranomaiset ilmeisesti tutkivat Herbertin viimeisen vuorokauden aikaisia tapahtumia, tutkivat hänen lääkehistoriaansa ja ovat haluavat tietää, ketkä kaikki olivat muusikon kanssa tekemisissä tämän kuolinpäivänä tai hieman aiemmin. Herbertin vaimon mukaan kitaristi olisi syönyt masennus- ja unilääkkeitä ennen kuolemaansa. Pariskunnan talo oli vaarassa joutua vasaran alle maksamattomien lainojen vuoksi.

Lisää luettavaa