Mm. Helmet, Mortiis ja Murs Suomeen, Elton John perui

1.12.2008 21:42

Amerikkalainen Helmet saapuu Suomeen. Simppelin riffimetallin edelläkävijä konsertoi Helsingin Nosturissa tiistaina 13. tammikuuta. Orkesteri vieraili Suomessa edellisen kerran Provinssirockissa vuonna 1997 ja heidän tuorein albuminsa on nimeltään Monochrome (2006).

Amerikkalainen Helmet saapuu Suomeen. Simppelin riffimetallin edelläkävijä konsertoi Helsingin Nosturissa tiistaina 13. tammikuuta. Orkesteri vieraili Suomessa edellisen kerran Provinssirockissa vuonna 1997 ja heidän tuorein albuminsa on nimeltään Monochrome (2006).

Norjalainen metalli/industrial-kummajainen Mortiis esiintyy puolestaan Oulun Club Teatrialla perjantaina 20.3. ja seuraavana päivänä Helsingin Glorissa. Glorian-keikka on osa isompaa Trash Fest II -tapahtumaa, jonka tiimoilta lavalle nousevat muun muassa Violent Divine (Ruotsi) ja Dope Stars Inc (Italia).

Myös rap/hiphop-rintamalta kuuluu. Murs for President European Tour  tuo Helsingin Nosturiin Mursin ja Kidz In The Hallin. Tapahtuma järjestetään lauantaina 31. tammikuuta. Amerikkalainen Cassidy esiintyy Helsingin Virgin Oilissa  puolestaan jo 9. tammikuuta. Amerikan listakakkosenakin käväissyt artisti tunnetaan myös R. Kellyn kanssa tehdystä hitistä Hotel.

Myös pohjois-amerikkalaista hardcorea on tarjolla, kun kanadalainen Protest The Hero sekä amerikkalaiset The Chariot ja The Human Abstract saapuvat Nosturiin. Orkestereiden Euroopan-kiertue päättyy Helsinkiin sunnuntaina 29. maaliskuuta.

Disturbedin lämmittelijänä Suomessa äskettäin esiintynyt Shinedown palaa Suomeen. Bändi esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla sunnuntaina 1.2. Floridalainen yhtye on myynyt urallaan jo yli kaksi miljoonaa albumia.

Brittiläisen megatähti Elton Johnin Helsingin-konsertti on sen sijaan peruttu. Artistin piti nousta Hartwall Areenan lavalle maanantaina 1.12., mutta keikka peruttiin viime hetkellä Elton Johnin sairastumisen vuoksi. Korvaavaa konserttia ei ole näillä näkymin tulossa.

Lisää luettavaa