Metallinyrkki Mokoma on menneen syksyn tarjonnut faneilleen ilonaiheita parinkin livestriimin verran. Lisää on luvassa, sillä lauantaina 19. joulukuuta kello yhdeksäntoista on luvassa Mokoman ”työpaikan pikkujoulut”, ja tällä kerralla yhtye ampuu entistäkin kovemmilla panoksilla.
– Alun perin suunnitelmana oli tehdä korona-aikana useampia streaming-keikkoja omalta treenikseltä. Pari sellaista jo heitettiinkin, mutta edellisen vedon aikana verkkoyhteydet osoittautuivat valitettavan epävakaiksi. Järeämpää nettiyhteyttä paikan päälle ei saada tähän hätään, mutta soittohalut eivät ole kadonneet mihinkään. Etäkeikkailu on nimittäin ollut kivaa ja myös jengi on ottanut striimit hienosti vastaan, kertoo kitaristi Tuomo Saikkonen.
– Mikä siis neuvoksi? Päätimme raahata soittokamat Suomen johtavan tapahtumatekniikkatalon Akun tehtaan tiloihin, jossa laitteistot ja yhteydet ovat parhaat mahdolliset!
Mistä tulee tapahtuman otsikko ”työpaikan pikkojoulu”?
– Muutama vuosi sitten rundimme osuivat usein kiivaimpaan pikkujouluaikaan, ja saimme usein kuulla faneilta kommentteja, että ”en päässyt keikalle, koska oli työpaikan pikkujoulut”. Kun sitten kiertue taas kerran osui näihin samoihin aikoihin, niin päätimme nimetä rundin ”työpaikan pikkujouluiksi”. Eipähän tarvinnut kenenkään enää selitellä, kun saattoi joka tapauksessa sanoa olleensa työpaikan pikkujouluissa…
– Herätimme ko. konseptin henkiin tälle striimikeikalle. Luvassa on ”alkuillan rauhallisen glögittelyn” taustaksi sävykäs akustinen setti, ja yhtyeen varsinaiseen kokoonpanoon tuo virtuositeettia ja lavasäteilyä aiemmiltakin akkarikeikoilta tuttu hanuristi Netta Skog. Sitten, kunhan boolimalja on tyhjentynyt ja pomolle on mahdollisesti sanottu suorat sanat, niin alamme tanssittaa jengiä täysimittaisen sähköisen konsertin voimin. Setissä kuullaan muutamia vähemmän soitettuja kappaleita isompien hittien lomassa. Seuraamme jengin kommentteja koko iltaman ajan, joten luvassa on varmasti myös interaktiivinen sessio!
Lisätietoja tapahtumasta löytyy täältä.