Moninaisissa vaikeuksissa rypeneet entiset Journey- ja Anthrax-miehet kokoavat uutta thrash metal -yhtyettä

2.4.2017 16:09

Anthraxin entinen kitaristi Dan Spitz sekä ex-Journey rumpali Deen Castronovo ovat lyöneet hynttyyy yhteen uuden thrash metal -yhtyeen perustamiseksi.Kaikenlaisissa liemissä keitetyt miehet ovat esiintyneet julkisuudessa viime vuosina lähinnä negatiivisissa merkeissä. Vuosina 1983-1995 ja 2005-2007 Anthraxissa soittanut Spitz sai nimittäin vuonna 2009 massiivisen sydänkohtauksen, josta mies pelastui vain pikaisen hätäleikkauksen ansiosta. Vuonna 2013 mies puolestaan pidätettiin joulun aikoihin perheväkivallasta epäiltynä.

Myös Castronovolla on ollut omat ongelmansa lain kanssa, sillä mies pidätettiin vuonna 2015 huumepäissään suorittamastaan naisen pahoinpitelystä, uhkailusta, seksuaalisesta häirinnästä, vaarallisen aseen hallussapidosta, raiskauksesta ja oikeuden halventamisesta, joista mies sai neljän vuoden ehdollisen vankeustuomion. Vuodesta 1998 Journeyn riveissä soittanut mies pudotettiin tästä syystä pikavauhtia yhtyeen kokoonpanosta ja mies on sittemmin korvattu Steve Smithillä.

Yhtyeen muusta kokoonpanosta tai siitä, milloin uutta materiaalia voidaan odotella ilmestyväksi, ei tällä haavaa ole sen enempää tietoa. Spitz ja Castronovo hehkuttavat kuitenkin uutta projektiaan somessa sangen innokkaan oloisesti:

Lisää luettavaa