Nightwish aloitti kesäleirinsä – katso kuva ja tarkista uuden levyn työnimi!

Nightwish on aloittanut kesäleirinsä – siis ensi vuonna ilmestyvän kahdeksannen studiolevynsä treenaamisen ja nauhoittamisen – Kiteen komeissa maalaismaisemissa. Taakse ovat jääneet ensimmäiset onnistuneet päivät.

– Olemme ehtineet jo pohtimaan, että tarvitseeko tuleva räphittimme sävellajia vai soittaako jokainen bändin jäsen aivan mitä huvittaa, nauraa basistilaulaja Marco Hietala.

– No joo, vakavasti puhuen: olemme oikeasti saaneet treenattua jo kolme uutta biisiä oikein hyvälle mallille. Mehän olemme siis jo tässä vaiheessa komeasti edellä aikataulua!

Tällä hetkellä leiripaikalla ovat yhtyeen suomalaisjäsenet Tuomas Holopainen, Marco Hietala, Jukka Nevalainen ja Emppu Vuorinen. Joensuuhun juuri muuttanut laulaja Floor Jansen ja brittiläinen multi-instrumentalisti Troy Donockley saapuvat Kiteelle vajaan parin viikon kuluttua.

– Olemme toivon mukaan saaneet uudet biisit siihen mennessä niin hyvälle mallille, että he pääsevät kantamaan omat odotetut mausteensa melkoisen valmiiseen pöytään!

Entä mikä on tulevan albumin työnimi?

– Strong But Very Good!

Katso tuore kuva Soundin Facebookista!