Nightwishiä Euroopassa lämmittelevä Turmion Kätilöt: ”Luvassa on niin kovaa ajoa kuin perse antaa myöten”

Turmion Kätilöillä on edessään monenlaista jännää. Tänä jouluna bändi tekee vielä omia keikkoja pitkin koto-Suomea, mutta vuoden päästä yhtye kiertää Euroopassa Nightwishin mukana. Timo Isoaho kysyi bändin kuulumisia.
26.11.2019 09:46

Teksti: Timo Isoaho

Kuopiolaisretkue Turmion Kätilöt on soittanut satoja ja taas satoja keikkoja Suomessa, mutta tasan vuoden päästä on luvassa vähän toisenlainen seikkailu, kun yhtye paiskaa kuukauden mittaisen Euroopan-areenakiertueen Nightwishin kanssa.

– Siitä tulee herkullisen upea reissu, ja eiköhän me saada vanhalla mantereellakin discot pyörimään! Orkesterin herrojen kanssa tuossa jo mietittiin, että ollaankohan me ensimmäinen yhtye, joka laulaa suomeksi Lontoon Wembley-areenalla, hymähtää laulaja MC Raaka Pee.

Seuraavat Turmion Kätilöt -konsertit soivat kuitenkin vielä kotimaassa. Joulukuussa on luvassa intensiivinen kahdeksan keikan putki, jonka aikana yhtye esiintyy muun muassa Helsingin The Circuksessa ja Vaasan WS-areenalla. Rundi päättyy uuden vuoden juhlavetoon Joensuun Kerubissa.

– Vedetään samalla periaatteella kuin aina: all in! Tai no, ehkä vähän ylikin, kun ei tässä tarvitse enää säästellä yhtään mitään, MC Raaka Pee nauraa.

– Toisin sanoen luvassa on niin kovaa ajoa kuin perse antaa myöten. Tietenkin ilman liukasteita.

Entä uusi Kätilöt-materiaali? Edellinen levytys Universal Satan ilmestyi syksyllä 2018.

– Plakkarissa on jo hyviä uusia biisejä, sillä mitäpä sitä paskaa säveltämään! Meille on kuitenkin nyt jaettu niin hyvä käsi, että aiomme pelata sen kanssa jonkin aikaa, ja annamme samalla kiiman yltyä seuraavan pitkäsoiton suhteen.

Levykauppa Äx julkaisee marraskuun lopulla kahdensadan kappaleen vinyylipainoksen kuopiolaisten maineikkaasta Hoitovirhe-debyytistä (2003).

– Onhan se mahtava juttu, että lp-levyt liikkuvat taas. Hoitovirheestä saattaa muodostua keräilyharvinaisuus, joten suosittelen hankkimaan läpyskän pikimmiten!

Haastattelu on julkaistu Soundissa 10/2019. Lue lehti tästä.

Lisää luettavaa