Nine Inch Nailsin Trent Reznorin viimeisin päänsärky: saatanalla ja Jumalan vihalla uhkaileva naapuri

17.1.2018 10:03

Nine Inch Nails -johtaja Trent Reznor on hankkinut naapurilleen lähestymiskiellon, kertoo TMZ. Tuomarin päätöksen mukaan uhkaavasti käyttäytynyt naapuri ei saa tulla yhdeksää metriä lähemmäs Reznorin perhettä tai hänen maillaan toimivia työntekijöitä.

Reznorin mukaan naapuri on käyttäytynyt jo puolen vuoden ajan alati pelottavammin hänen perhettään kohtaan. Hiljattain naapuri karjui NIN-päällikön kotoa poistuneelle ystävälle, että saatana saisi Reznorin vielä ennen pitkää. Joulun aikaan Reznor leikki lastensa kanssa pihalla, kun joulupukin hattuun sonnustautunut naapuri karjui kadulla, miten ”rikkaat voivat tehdä mitä huvittaa, mutta Jumala nappaa heidät lopulta”.

Jupakkaa käsitellään oikeudessa ensi kuussa. Taas se nähdään, että meitä on moneen junaan – vasta pari päivää sitten tuli julki tietoja sekapäisestä Taylor Swiftin fanista, joka kuvitteli olevansa laulajan poikaystävä ja aikoi hankkia aseen voidakseen ”suojella tätä”. Ahdistavaa menoa.

Lisää luettavaa