Nirvana-basistin Donald Trump -kehut herättivät sen verran närää, että mies jätti Twitterin – selvensi näkökantojaan Facebookissa

Uutisoimme eilen, kuinka Nirvanan riveissä kannuksensa hankkinut basisti Krist Novoselic yltyi kehumaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin otteita maata ravisuttavien mellakoiden ja mielenosoitusten hoidossa. Presidentti muun muassa käski viranomaisia häätämään rauhanomaisesti mieltään osoittaneita ihmisiä pois Valkoisen talon edustalta kyynelkaasun ja valokranaattien avulla.

Novoselicin päivityksestään saama palaute oli heti tuoreeltaan sen verran kylmää, että mies asetti Instagram-tilinsä yksityiseksi . Kritiikki on kuitenkin jatkunut muissa kanavissa sillä seurauksella, että mies on päätynyt nyt poistamaan Twitter-tilinsäkin. Alla muutamia otteita muusikkoa käsittelevistä twiiteistä.

Novoselicin Facebook-profiili on kaikesta huolimatta edelleen aktiivinen ja mies päivitti siellä tuntemuksiaan muutama tunti sitten seuraavasti:

”Selvennän muutamia asioita: vannoutuneena riippumattomana en tue yhtään suurta puoluetta tai ehdokasta. Tuntuu hullulta edes joutua sanomaan tämä, mutta en kannata fasismia enkä autoritarismia. Uskon sivistyneeseen yhteiskuntaan, ja meidän kaikkien tulee työskennellä sen eteen. Rakkautta ja kiitokset kaikille, joita tämä kiinnostaa.”

To clarify a few things: As an avowed independent, I don’t endorse a major party or candidate. And it feels insane to…

Posted by Krist Novoselić on Wednesday, June 3, 2020