Nita Strauss muistelee, millaista on koe-esiintyä Alice Cooperin bändiin – ensimmäinen yritys meni pahasti mönkään

28.3.2021 17:08

Kitarataituri Nita Strauss on soittanut Alice Cooperin yhtyeessä vuodesta 2014.

Kuinka muusikko oikein päätyi legendaarisen shokkirokkarin matkaan? Asiasta kysyttiin The Sessions Panelin tuoreessa haastattelussa, jonka löydät jutun lopusta.

”Se oli vuonna 2014, olin The Monsters of Rock Cruise -keikalla ja tein itse asiassa tuplavuoroa. Soitin Iron Maidensissa sekä yhtyeessä nimeltään Femme Fatale”, Strauss muistelee. ”Esiinnyimme keskellä yötä risteilyaluksella 30 muun bändin kanssa. Soitimme yhdeltä aamuyöstä aluksen sisuksissa ja keikan jälkeen juttelin Wingerin kanssa esiintyneen Kip Wingerin kanssa.”

”Jutellessamme hän kysyi, mitä puuhailin, ja että oliko tämä pääasiallinen työni”, Strauss jatkaa. ”’Ei, teen nyt vain tätä, mutta jos koskaan kuulet jostain hommasta johon sopisin, arvostaisin suuresti, mikäli pidät minut mielessä’, sanoin.”

”Olen ikuisesti kiitollinen, että hän myös piti minut mielessään”, Strauss lisää. ”Pari kuukautta myöhemmin Orianthi lähti Alicen bändistä ja he etsivät hänelle korvaajaa – en usko heidän etsineen erityisesti tyttöä, sen perusteella mitä Alice nykyisin sanoo – mutta olen kiitollinen, että Kip otti nimeni esiin.”

”Pääsin koe-esiintymiseen. Esiinnyin Alicea aikojen alusta Shep Gordonille ja [tuottaja] Bob Ezrinille”, Strauss kertoo. ”Ei paineita. Koe-esiintymiseni meni siis heidän kauttaan ja onnekseni he pitivät minusta. Se on sitten ollutkin aivan uskomaton matka siitä lähtien.”

Straussilta kysyttiin myös itse koe-esiintymisestä. Vastauksessaan kitaristi paljastaa ensimmäisen yrityksensä menneen penkin alle.

”Se oli itse asiassa hyvin epätavallista, he olivat edellä aikaansa sosiaalisen etäisyyden ja kaiken kanssa, sillä tein kaiken videon välityksellä. Esiinnyin kotini suojista. He halusivat nähdä minut soittamassa kappaleita”, Strauss kertoo. ”Olen ollut noissa koe-esiintymistilanteissa monia, monia kertoja L.A.:ssa 30-40 muun kitaristin kanssa. Tämä tapahtui siis kotonani. Soitin biisit, tein videot ja näytin kaikki mahdolliset temppuni. Olin niin ylpeä.”

”Soitin kitaraa siellä täällä, pään takana ja pyörin pienessä studiossani… se ei ollut erityisen siistiä, mutta halusin näyttää olevani esiintyjä”, Strauss jatkaa. ”Lähetin videon ja vihasin sitä. Sain kuulla kunniani ensimmäistä kertaa pitkään aikaan – ’Alicessa ei ole kyse tästä. Voitko yrittää uudelleen?’ Luojan kiitos, että he antoivat minulle kaksi yritystä, sillä se on melko ennenkuulumatonta tuossa maailmassa.”

”Molemmilla kerroilla pelastuksekseni koitui, etteivät he halunneet nähdä olisiko minusta siihen, vaan voisinko vähän hillitä itseäni, sillä minulla on sen kanssa välillä vaikeuksia”, Strauss täsmentää. ”Luojan kiitos, että he antoivat minulle pari tilaisuutta hillitä itseni ja kolmannella kerralla olin tarpeeksi hillitty ja sain pestin. Se oli kiertue Mötley Crüen kanssa vuonna 2014.”

Lisää luettavaa