No nyt ei luulisi ainakaan janon pääsevän yllättämään – saksalaisfestivaali mullistaa tapahtuma-alueensa oluenjakelun

27.5.2017 20:07

Saksassa pienessä Wackenin kylässä ja sitä ympäröivillä pelloilla järjestettävä Wacken Open Air -festivaali haluaa selvästikin pitää huolta janoisista vierailijoistaan. Järjestäjät tiedottavat nimittäin festivaalin kotisivuilla, että festivaalialueelle rakennetaan juuri tälläkin hetkellä maanalaista olutputkea, jota kautta mallasjuomat voidaan kiidättää ennätysvauhtia päälavan läheisyydessä oleville juomapisteille ja siitä edelleen rock- ja metallifanien ahnaisiin suihin.

Tähän saakka ohrapirtelöt on jouduttu kuskaamaan anniskelualueille valtavissa tynnyreissä, joka on aiheuttanut paitsi turhaa trafiikkia tapahtuma-alueelle sekä vahinkoa maaperälle, myös luonut katkoksia juomien jakeluun tynnyrilähetysten hitauden ja epäkäytännöllisyyden takia. Olutputkelle kaivettavia reittejä aiotaan hyödyntää myös juomavesiputkien ja viemäröinnin toteutuksessa.

Tästä kenties harkittavaa kotimaisillekin festivaaleille?

Wackenia tähdittää tänä vuonna reilusti yli sata yhtyettä, joihin lukeutuvat muiden muassa Marilyn Manson, Megadeth, Volbeat, Accept, Alice Cooper, Paradise Lost, Trivium ja Status Quo.

Lisää luettavaa