Kun Luigi korvasi Marion – Gojira hoiti jenkkikeikkansa ilman rumpaliaan, tältä homma kuulosti tuuraajan kera

Gojiran hankalasta keikkatilanteesta löytyy myös ripaus videopeliteemaista huumoria.
19.7.2026 16:40

Gojira koki Yhdysvaltian-keikkojensa alla merkittävän takaiskun, kun kävi ilmi, että yhtyeen maineikas rumpali Mario Duplantier ei pääsisi reissulle mukaan. Ranskalaisyhtyeelle oli buukattu keikat Wisconsinissa järjestettyyn Rock Fest -tapahtumaan, Michiganissa juhlittuun Upheaval Festivaliin ja Ohion Inkcarceration Music & Tattoo Festivaliin, mutta jostain syystä Duplantier ei saanut muun bändin tavoin viisumia. Gojira päätti lopulta hoitaa keikat tuuraajan voimin niiden peruuttamisen sijaan.

Duplantierin tilalle rumpaliksi saatiin Paleface Swiss -yhtyeen Luigi Paraventi. Vähemmän yllättäen internet on tämän myötä täyttynyt vitsailusta, miten Super Mario Bros -pelin hengessä Marion tilalle saatiin Luigi soittohommia hoitamaan. Vaan miltä bändi kuulosti, kun kovan luokan kannuttajana tunnettu Duplantier oli joukosta poissa? Alapuolelta voi katso muutaman Rock Festissä yleisöstä käsin kuvatun klipin bändin meiningeistä. Varsin asiallisesti näyttää pari kuukautta sitten Paleface Swissiin kiinnitetty rumpali Gojira-kuviot hoitaneen.

Youtube video