Nokia: Michael Jackson ladatuin artisti

30.8.2010 17:44

Nokia Ovi Music Storen listauksen mukaan Michael Jackson on noussut kaikkien aikojen "ladatuimmaksi" artistiksi.

Jacksonin kuoleman jälkeinen latausinto on nostanut hänet muun muassa Elvis Presleyn ohitse. Nokia Ovi Music Storen tilastot kertovat omaa kieltä Jacksonin suosiosta muun muassa Intiassa – siellä noin 26 prosenttia kaikesta laillisesti ladatusta musiikista on Jacksonin julkaisemaa.

Tilastoihin on luvassa lisäyksiä loppuvuodesta, kun ensimmäinen postyymi Michael Jackson -pitkäsoitto saa julkaisunsa. Jacksonin kanssa yhteistyötä tehneen Black Eyed Peasin will.i.amin mukaan kyseessä on virhe.

– Kuinka Michael Jacksonilta voi ilmestyä uutta musiikkia, vaikka hän ei ole antamassa asialle siunausta? Hän oli perfektionisti, eikä hän hyväksyisi tällaista, will.i.am sanoo.

Michael Jacksonin uusi kymmenen kappaleen albumi, joka on Sony Musicin kanssa tehdyn kymmenen levyn diilin ensimmäinen, ilmestyy marraskuussa. Sopimuksen arvo on noin 200 miljoonaa dollaria.

www.michaeljackson.com

Lisää luettavaa