Notkean Rotan äskettäin julkaistu Kontula – Koh Phangan All Night Long -albumi päättää itähelsinkiläisryhmän "lähiötrilogian". Joko yhtye tietää, mikä on seuraavan trilogian aihe?
– Joo tosiaan, lähiötrilogia on nyt tiensä päässä, ukot otti hatkat lähiöstä (paitsi Meno-Anu)… Seuraavaksi väännetään pari psykedeelistä albumia maailman melskeissä ja lopuksi tehdään viisastuneiden Suuri Paluu Tallinnaan vanhan kaupungin aukiolle! No joo, tiedä häntä, sillä tarinoiden tasolla homma on oikeasti tällä hetkellä auki, mutta eiköhän nuo tuosta pikku hiljaa lähde itse itseään kirjoittamaan.
– Musiikillisesti tilanne on aivan toinen, sillä soittamisen hinku on hirmuinen. Edellisillä lätyillä on toki hienoja spontaaneja hetkiä, mutta nyt Notkea Rotta -yhtye alkaa oikeasti kuulostaa siltä mihin tässä ollaan tähdätty. Eli jos lähiötrilogia oli vielä kevyttä sparraamista niin nyt musiikista aletaan todella ottamaan mittaa.
Puhutaan vielä uudesta albumista… Miten levyllä esiintyvät henkilöt ja tarinat muovautuivat?
– Minä kirjoitan omat seikkailuni ja Rautis (toinen räppäri Rautaperse) omansa. Yhdessä toki pallotellaan toisille palautetta ja ideoita. Fiktiivisiä hahmojahan tässä liikutellaan ja miten tuollainen kirjoitettu fiktio nyt sitten syntyy… Tarinat ovat havaintoja maailmasta ja ihmisistä, oman mielikuvituksen valjastamattomia liikkeitä, henkilökohtaisia kokemuksia ja niin edelleen. Kun kaikkia näitä myllätään kupoleissa niin siitähän ne tarinat suttaantuu.
Levyn soundi on aikaisempaa livemäisempi. Onko tämä harkittua vai enemmänkin sattumien summaa?
– Itse asiassa vähän sekä että. Keikoillahan meillä on tuo livepumppu ollut jykevöittämässä soundia jo muutaman vuoden ja nyt tuntui luonnolliselta pyytää soittajia mukaan myös studion puolelle. Ja homma toimi älyttömän hyvin. Ei me mitenkään itsetarkoituksellisesti haettu mitään tiettyä soundia, vaan biisikohtaisesti testailtiin mikä sopii mihinkin. Joissakin on enemmän live-instrumentaatiota, jotkut potkivat taas pelkkien koneiden ja sämplejen voimalla. Useimmiten yhdisteltiin kaikkea ja siitä muodostui se levyn perussoundi.
Onko Ratt ’n’ Roll paras määritelmä, mitä Notkean Rotan kamasta voi käyttää?
– Kyllähän se aika kuvaava on. Mikä parasta niin läppähän on nyysitty yhden kaikkien aikojen suosikkibändini eli Rattin kiertuepaidan selkätekstistä! Toisaalta Notkea Rotta soittaa Notkea Rottaa; kyllähän tässä räpätään, mutta ei tämä mitään perushiphoppia ole. Eikä rokkia tai goa tranceakaan, vaikka elementtejä noista kaikista löytyy. Ja muutamat tahot jaksavat jankuttaa sitä iänikuista "huumoriräppi-läppää"… Veikkaanpa, että se sakki on kiinnittänyt enemmän huomiota meikäläisen puolen euron pilailupuodin kuminenään tai Rautaperseen pinkkeihin sydänrilleihin. Eivät he mitään musaa ole kuunnelleet.
Puhutaanpa vielä keikkailusta… Olette esiintyneet samassa tilaisuudessa Matti Nykäsen kanssa. Kerropa vähän tästä?
– Ennen kuin Makasiinit paloivat, ne salit taisivat olla tuon Leningrad Cowboys -jengin hallinnassa. Siellä järjestettiin aika päättömiä bailuja, joissa esiintyi täysin toisiinsa liittymättömiä artisteja, joilla oli sarallaan päräyttävä show. Mekin sitten syystä tai toisesta päädyttiin vetämään niissä pariinkin otteeseen. No joo, ekan line-up oli Notkea Rotta, Matti Nykänen, Kike Elomaa ja Mc-Vittumeitsi. Olihan se mageeta kun oltiin vetämässä päivällä soundcheckiä niin lavan reunalle tulee tämä tutunnäköinen pellavapää verkkaritakki visusti housujen sisässä kriittisesti nyökyttelemään. Kyllä siinä juuttui riimi kurkkuun. Calgary -88 ei nimittäin unohdu ikinä. Kyllä siinä muutama lause vaihdettiin myös Holmenkollenin hernerokkasumusta, mutta ketuttaa kun kaverikuva jäi ottamatta.
– Illalla Masa veti ennen meitä ja sen keikka oli todella kaoottinen, mukaan lukien yleisö. Matti sitten käytännössä kannettiin lavalta pois, eikä me enää myöhemmin törmätty. Ja kun me aloitettiin, pahimmat nahkatakkiäijät olivat lähteneet himaan tai sammuneet salin nurkkiin ja me vedettiin muistaakseni ihan mukiinmenevän riehakas show.