Nuno Bettencourt: ”Tavoitteemme on saada uusi Extreme-albumi ulos kesään mennessä”

27.1.2017 12:25

Extreme julkaisi lokakuussa Pornograffitti 25 Live: Metal Meltdown -livetaltioinnin, joka kuvattiin keikalla vuonna 2015 ja jolla yhtye esitti vuonna 1990 julkaistun Pornograffitti-klassikkonsa kokonaisuudessaan.

Tänä vuonna yhtye aikoo puolestaan julkaista pitkästä aikaa uutta materiaalia. Viime levy Saudades de Rockin julkaisusta on nimittäin kulunut jo lähes kymmenen vuotta. Kitaristi Nuno Bettencourt kertoi bändin tulevaisuudensuunnitelmista viime viikonloppuna NAMM-tapahtumassa.

– Tavoitteemme on saada uusi Extreme-albumi ulos kesään mennessä. Olemme innoissamme, kuten jokainen bändi aina on tässä tilanteessa, Bettencourt kertoi BackStory Eventsin haastattelussa.

– Luvassa on kamaa, jota kukaan ei enää kuuntele – muistettavia hittibiisejä, hyviä riffejä ja sen sellaista, Bettencourt nauraa.

Lisää luettavaa