Oi jospa oisin saanut olla mukana! – Radiohead tarjoili melkoisia harvinaisuuksia kahdella Madison Square Gardenin keikallaan

Radiohead vetäisi todellisen ässän hihastaan konsertoidessaan New Yorkin legendaarisella Madison Square Gardenilla pari päivää takaperin. Orkesteri esitti nimittäin suurimman valtavirtahittinsä, 90-luvun alun suurimpiin itsesäälianthemeihin lukeutuvan Creepin täpötäyden tuvan suureksi yllätykseksi ja riemuksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta 12 vuoteen kun kyseinen kappale kuultiin Yhdysvaltain maaperällä, joten riemuun oli aihettakin.

Fanien helliminen ei jäänyt suinkaan tähän, vaan edellisiltana samalla lavalla kuultiin myös OK Computer -klassikko Let Down ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006.