”Oli aika viedä hommat seuraavalle tasolle…” – Foo Fighters yllättää täyspitkällä kauhukomediaelokuvalla

Elokuvassa yhtye menee äänittämään seuraavaa levyään, mutta hommat saavat odottamattomia ja yliluonnollisia käänteitä...
9.11.2021 10:40

Foo Fighters on kaikessa hiljaisuudessa työstänyt kokoillan elokuvan, jossa bändin jäsenet itse näyttelevät. Studio 666 -kauhukomedian ovat käsikirjoittaneet Jeff Buhler ja Rebecca Huhges bändin nokkamies Dave Grohlin tarinan pohjalta ja ohjaajan pallilla istuu BJ McDonnell, joka on ohjannut muun muassa Slayer-yhtyeen The Repentless Killogyn ja toiminut kuvaajana Top Gunin jatko-osassa.

”Meille on vuosikymmenien aikana kertynyt vyöllemme naurettavia musiikkivideoita ja lukuisia dokumentteja, joten oli aika viedä hommat seuraavalle tasolle”, Grohl kertoo Deadlinelle kahden vuoden ajan salassa työstetystä projektista.

”Kuten monet Foon projektit, myös Studio 666 alkoi kaukaa haettuna ideana, joka sitten kasvoi paljon isommaksi kuin osasimme kuvitellakaan. Se kuvattiin samassa talossa, jossa viimeisin levymme Medicine at Midnight äänitettiin – sanoinhan että siellä kummittelee! Halusimme tavoittaa sen klassisen taian, joka kaikista rock ’n’ roll -leffasuosikeistamme huokuu, mutta pienellä twistillä. Se on hillitöntä gorea, joka rokkaa.”

Open Road Films hoitaa elokuvan maailmanlaajuisen jakelun ja se esitetään yli 2000 teatterissa ympäri maailman 25. helmikuuta. Grohlin ja muiden Foo Fighters -jäsenien, Taylor Hawkinsin, Nate Mendelin, Pat Smearin, Chris Shiflettin ja Rami Jaffeen lisäksi näyttelijäkaartiin lukeutuvat muun muassa Jeff Garlin (Curb Your Enthusiasm, Arrested Development) Will Forte (SNL, 30 Rock, Gravity Falls, The Last Man On Earth), Whitney Cummings, Jenna Ortega (Elena of Avalor, Scream, Iron Man 3) ja Leslie Grossman (American Horror Story).

”[Elokuva on] yhdistelmä kaikkia rakastamiani asioita. Rockmusiikkia, kauhua ja komediaa kiedottuna yhteen jännittäväksi elokuvaksi. On mahtavaa, että sain tehdä Foo Fightersin kanssa yhteistyötä ja tehdä vanhan liiton bändielokuvan. Siitä on jo kauan, kun olemme nähneet mitään The Beatlesin Helpin, The Monkeesin Headin tai Kiss Meets The Phantom Of The Parkin kaltaista. Kun se 60- ja 70-luvun bändileffojen hauskuus yhdistetään kauhuun, niin syntyy Studio 666!” hehkuttaa ohjaaja McDonnell.

 

Lisää luettavaa