Onneksi olkoon, Floor Jansen ja koko perhe! Nightwish-laulaja tiedotti sosiaalisessa mediassa ilouutisia

20.3.2023 13:51

Floor Jansen on joutunut viime aikoina kertomaan kuulijoilleen ikäviä ja huolestuttavia asioita, kun laulaja on kamppaillut (onneksi voitokkaasti) rintasyöpää vastaan. Niinpä onkin sydäntälämmittävää, kun hetki sitten solisti kertoi yleisölleen huomattavasti mukavampia asioita: Jansenille ja hänen miehelleen, Sabaton-rumpali Hannes van Dahlille syntyy toinen lapsi. Hienoa!

”Kasvamme kolmikosta nelikoksi! Frejasta tulee isosisko! Olemme onnellisia saadessamme jakaa tämän erityisen uutisen kanssanne”, Jansen kirjoittaa Instagram-päivityksessään. Lue alkuperäinen viesti alta.

Jansenin ja Van Dahlin ensimmäinen lapsi Freja syntyi maaliskuussa 2017. Sydämelliset onnittelut koko Soundin toimitukselta vanhemmille, ja isosiskolle tietysti myös!

Lisää luettavaa