Oranssi Pazuzu julkaisi viimeisimmältä albumilta viime hetkellä tiputetun kappaleen – Kuuntele Palava puu tästä

Kappaleella oli niin vahva oma universuminsa, että se vaati tulla julkaistuksi erikseen.
1.10.2021 12:08

Raskaasta ja psykedeelisestä musiikistaan tunnettu, maailmalla suurta arvostusta nauttiva Oranssi Pazuzu on julkaissut uuden Palava puu -singlen. Kappale on peruja yhtyeen viimeisimmän Mestarin kynsi -albumin sessioista, mutta se päätettiin lopulta jättää odottaa oikeaa hetkeä tulla julkaistuksi omana entiteettinään.

”Meille kappale liittyy vahvasti levyn tekemiseen ja sen olikin tarkoitus olla osa levyä aivan viime minuuteille saakka. Se päätettiin lopulta jättää pois, koska kappaleella on oma, vahva universuminsa, jolle on kehittynyt omat fysiikan lait. Tavallaan Palavan puun sisällä on isomman rakennelman mikrokosmos”, yhtye kuvailee.

 

Lisää luettavaa