Oulun North of Hell -festivaali sai ohjelmansa valmiiksi – lisäyksiä sekä ulkomailta että kotimaasta

11.4.2022 10:44

Oulussa raikaavat ensi kesänä raskaat sävelet, kun North of Hell -festivaali ottaa Kuusisaaren hallintaansa. 12.–13.8. järjestettävä tapahtuma tiedottaa saaneensa ohjelmansa nyt valmiiksi, ja viimeisissä julkistuksia on bändejä sekä koto-Suomesta että ulkomailta.

Ulkomaisia uutuuksia ovat brittiläiset Cradle of Filth ja Tesseract, eli samat yhtyeet kuin Turun Knotfestissä nähdään samana viikonloppuna, sekä ruotsalainen Beneath My Feet. Kotimaisia yhtyeitä ovat puolestaan Khroma, Resolution 13 ja Chronoform. Tapahtuman aiemmin julkistettuja tähtiä ovat muun muassa Opeth, Cannibal Corpse, Napalm Death, Cult of Luna ja Leprous.

”Halusimme tuoda heti alkuun vahvan kokoonpanon, joka loisi meidän näköisemme ja tasapainoisen tapahtuman, missä jo paikkansa lunastaneet legendaariset yhtyeet kohtaavat uudet ja vahvat ajankohtaiset nousevat yhtyeet. Tapahtuman, missä jokainen pienempikin yhtye on aina jatkossakin potentiaalinen tulevaisuuden suuri nimi. Mielestämme olemme onnistuneet tässä varsin hyvin ja tänään julkaistut artistit alleviivaavat tätä kokonaisuutta”, ohjelmasta vastaava promoottori Teemu Mäntynen kertoo tiedotteessa.

Festivaalin pääsyliput ovat myynnissä alkaen hintaan 79–119 euroa. Ennakkomyyntiä hoidetaan Ticketmasterin ja Tiketin myyntikanavissa. Tapahtuma on K-18.

Lisää luettavaa